02.03.2020
Tilinpäätösanalyysi antaa erityisesti hyvän pohjan toiminnan suunnitteluun. Sinulla on nyt kaikki tarvittava tieto olemassa, eikä päätöksiä tarvitse tehdä mututuntumalla.
On hyvä määrittää itselleen mittarit ja tunnusluvut, joita haluaa seurata. Lukuja on hyvä seurata vuositasolla, mutta myös kuukausitasolla. Mittarit voivat olla myynnin, kasvun, laadun ja kustannusten seuraamista. Tietenkin olennaista on seurata kannattavuutta ja maksuvalmiutta sekä vakavaraisuutta.
Tilinpäätöksen tunnusluvut mahdollistavat eri vuosien, erikokoisten yritysten ja osittain myös eri toimialojen väliset vertailut. Lukujen kautta voit miettiä oman yrityksesi asemaa markkinoilla.
Kesä on kohta täällä ja samoin kesälomat. Oletko jo valmistautunut kesälomakauteen ja tehnyt tarpeelliset järjestelyt? Olethan huomioinut myös kesälomien vaikutuksen yrityksen kassassa?
1. Tee myyntilaskut hyvissä ajoin ennen lomakautta. Näin varmistat, että laskut eivät jää makaamaan yrityksiin ja kassasi pysyy kunnossa.
2. Muista huolehtia ajoissa myös omista ostolaskuistasi.
3. Muista vastuuttaa työt ja tehtävät. Huomioi, että huijarit käyttävät usein lomakausia hyväkseen ja lähettelevät aiheettomia laskuja.
4. Kero asiakkaillesi hyvissä ajoin milloin olet lomalla. Informoi myös mahdollisista muista muutoksista loman aikana.
Sovi aika maksuttomaan tapaamiseen ja analysoidaan yhdessä tilinpäätöksen luvut.
Varaa aika: keuke (at) keuke.fi, puhelin 050 341 3210.
03.10.2023
klo 08:30
Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.
Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava
050 341 3210
keuke@keuke.fi