Sisältöön »
 

Artikkelit

03.08.2020

Verkostot vauhdittavat menestystä

Ajatellaan tilannetta, että tutulta toimittajaltasi on tarvitsemasi tuote loppu. Mistä löydät nopeasti uuden toimittajan? Jos olet verkostoitunut hyvin ja rakentanut omaa verkostoasi ajatuksella, säästyt ylimääräiseltä vaivalta.

– Hyvä verkosto on omalla tavallaan riskinhallintaa. Yhden kortin varassa ei kannata olla missään asiassa. Verkoston ylläpitäminen vaatii toki hieman työtä, mutta se pitää nähdä osana perustoimintaa, toteaa yrityskehittäjä Minna Lojander.

Minna on järjestänyt Keuken suosittuja yritystreffejä jo usean vuoden ajan. Yritystreffeiltä saatu yrittäjien palaute on ollut erinomaista. Treffeillä on syntynyt kokonaan uusia liikeideoita ja moni on löytänyt lisää kumppaneita omalle liiketoiminnalleen.

– Yksi tapa innovoida uusia tuotteita ja palveluja on laittaa muutama aivan eri toimialan yrittäjään saman pöydän ääreen ideoimaan. Suuresta maailmasta voisi kertoa esimerkin kosmetiikka-alan yrityksen ja autonvalmistajan rajoja murtavasta ideasta, jonka ansiosta auton ilmastointi saatiin ihoa kosteuttavaksi.

Minna on työskennellyt Keukessa kahdeksan vuotta palvelukoordinaattorina. Viime vuodet hän on opiskellut työn ohessa MBA-tutkintoa, ja nyt hänet on nimitetty Keuken uudeksi yrityskehittäjäksi.

– Pitämällä ajatukset avoimena uudelle ja tapaamalla uusia ihmisiä, pysyy monella tavalla kehittymiskelpoisena. Vanha totuus siitä, että norsunluutornissa ei synny mitään luovaa ja uutta, pitää paikkansa.


 Verkostosta vertaistukea


 Yrittäminen on useasti yksinäistä hommaa. Aina yrittäjällä ei ole lähiympäristössä sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi keskustella mielessä pyörivistä asioista.

– Yrittäjät mainitsevat usein, että käyvät Keuken tapahtumissa, koska siellä kohtaa kaltaisiaan ja pääsee juttelemaan toisten yrittäjien kanssa. Vertaistuki onkin verkostoitumisen yksi suurimpia anteja, Minna Lojander kertoo.

– Vertaistukihan tarkoittaa käytännössä sitä, että tajuaa monen muunkin painivan samojen kysymyksen kanssa, ja että nuo kysymykset ratkeavat helposti keskustelun aikana.

Oma hyvin rakennettu verkosto toimii vertaistukena silloin, kun nopea kriisi tai erityistilanne on päällä. Jos olet auttanut oman verkoston jäseniä pyyteettömästi, he varmasti tekevät sinulle mielellään vastapalveluksen.

– Parhaimmillaan tämä on sitä, että pienet yrittäjät samalla paikkakunnalla lainaavat toisille resursseja tilanteen mukaan. Yhteinen menestys on kaikkien etu.

 
 Somen verran suurempaa


 Digitaalisuus avaa verkostoitumiselle aivan uusia väyliä. Esimerkiksi kovassa nousussa oleva LinkedIN eli ammatillinen verkostoitumiskanava mahdollistaa suurten verkostojen kokoamisen.

– Verkossa toimivat samat periaatteet kuin muussakin elämässä. Eli kun teet palveluksia kaverille, esimerkiksi jaat hänen rekryilmoituksen tai muita päivityksiä, niin hän varmasti jeesaa sinua, kun sinulla on tarve saada viestiäsi eteenpäin isolle yleisölle, Lojander kuvailee.

– Verkossa olevien verkostojen etuna on erityisesti massat. Eli tavoitat yhdellä viestillä monta ihmistä kerralla. Samalla sinulla koko suuren verkoston tuki, jos etsit jotain neuvoa, tietoa, asiantuntijaa tai yhteistyökumppania.

Sosiaalisen median kanavat eivät sulje pois tärkeää henkilökohtaista kanssakäymistä, mutta ne täydentävät hyvin toisiaan. Kummallakin on omat hyvät ominaisuutensa.

– Suosittelen osallistumaan yritystreffeille ja muihin Keuken tapahtumiin sekä verkostoitumaan ammatillisesti LinkedINissä ja Facebookissa. Verkostoissa on voimaa!


 

 

 
 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

10.04.2024
klo 17:00

KUTSU: Keuken talousilta: Miten maailmantalous vaikuttaa omaan yritykseeni?

 

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori