Sisältöön »
 

Artikkelit

07.12.2022

Yrittäjä tarvitsee verkostonsa

Hyvin rakennetut verkostot tuovat yrittäjälle yhteistyökumppaneita, elintärkeää vertaistukea ja turvaa pahojen päivien varalle.

Tavoitteena kasvu tai liiketoiminnan tehostaminen? Pienyrittäjän kohdalla apu löytyy yleensä verkostoista.

Mitä kattavampi ja monipuolisempi verkosto yrittäjällä on ympärillään, sen pienempi riski yrityksen laajentamiseen usein liittyy. Hyvän verkoston avulla laajentaminen on tehokasta, ja se lisää myös yrityksen uskottavuutta. Parhaassa tapauksessa voimien yhdistäminen oikeiden yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollistaa esimerkiksi aivan uuden asiakasryhmän tavoittamisen.

Ideaalitilanteessa verkostoissa tapahtuvasta yhteistyöstä hyötyvät kaikki mukanaolijat: kaikki tarjoavat omaa osaamistaan muille ja pääsevät vastavuoroisesti hyötymään muiden osaamisesta. Kun työnjako on laadittu niin, että kaikki pystyvät hyödyntämään omia vahvuuksiaan, verkostolla on hyvät edellytykset menestyä.

Verkostoituminen on usein elintärkeää etenkin pienille tai aloitteleville yrityksille, mutta myös suuremmat yritykset voivat hyötyä siitä. Pienet yritykset pystyvät usein tarjoamaan isommille yrityksille uusia innovaatioita ja toimintamalleja, ja isot yritykset puolestaan tärkeitä kontakteja, jakelukanavia ja kustannustehokkaampia toimintamalleja. Pienen yrityksen voi olla vaikeaa saavuttaa näkyvyyttä ilman että se verkostoituu itseään isompien yritysten kanssa.

Onnistunut yhteistyö verkostoissa edellyttää, että yrittäjällä selkeä näkemys oman yrityksensä tilasta ja toiminnasta sekä osaamisestaan. Yrittäjän on myös syytä selvittää yhteistyökumppaneiden taustat sekä motiivit yhteistyölle, jotta väärinkäsityksiltä ja pettymyksiltä vältytään. Yritysten välinen luottamus ja yhteiset pelisäännöt ovat toimivan verkoston elinehtoja.

Verkostot mahdollistavat sen, että yrittäjän ei välttämättä tarvitse palkata työntekijää, vaan hän voi hyödyntää verkostostaan löytyviä osaajia. Tämä on usein palkkaamista kustannustehokkaampi ja riskittömämpi vaihtoehto. Samalla verkostot tarjoavat yrittäjälle myös eräänlaisen sosiaaliturvan: jos jotain odottamatonta tapahtuu, erilaisista osaajista koostuvasta verkostosta saa todennäköisesti nopeasti apua.

Verkostoista vertaistukea

Puhtaan liiketoiminnallisen hyödyn lisäksi verkostot voivat parhaimmillaan tarjota yrittäjälle tärkeää vertaistukea.

Etenkin pienyrittäjän arki on usein yksinäistä, eikä ympärillä ole työyhteisöä, johon tukeutua vaikeina hetkinä. Muiden yrittäjien tarjoama vertaistuki voi nousta elintärkeäksi esimerkiksi epäonnistuneen asiakasneuvottelun jälkeen ja toisaalta myös silloin, kun yrityksellä menee hyvin. Kokeneilta yrittäjiltä saa usein tärkeitä vinkkejä siihen, miten yrityksen toiminta nostetaan seuraavalle tasolle. Ideoiden pallottelu toisen kanssa on usein sekä hauskaa että hyödyllistä, ja esiin saattaa tulla asioita, joita ei olisi yksinään tullut ajatelleeksi.

On syytä muistaa, että verkostoitumisen hyödyllisyyteen vaikuttaa suoraan siihen käytetty aika ja vaiva. Pelkkä kontaktipyyntö LinkedInissä harvoin riittää, vaan ihmisiin on syytä tutustua henkilökohtaisesti. Kaikkia verkoston jäseniä ei välttämättä koskaan tapaa kasvokkain, mutta yhteydenpito verkossa ja puhelimitse voi olla yhtä arvokasta. Toimiva verkosto edellyttää aktiivista yhteydenpitoa ja oman osaamisensa ja uusien näkökulmien tarjoamista verkoston jäsenille.

 
 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

10.04.2024
klo 17:00

KUTSU: Keuken talousilta: Miten maailmantalous vaikuttaa omaan yritykseeni?

 

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori