Sisältöön »
 

Blogi

Miksi pieni suomalainen yritys pelkää ajatella isosti?

Hämmästelen melkein päivittäin sitä, mitä omassa verkkokaupassani tapahtuu. Tätä kirjoittaessani aamu alkoi vahvistinkaupalla Hong Kongiin. Päivän mittaan tuotteita lähti Saksaan, Hollantiin ja moniin muihin maihin. Käyn päivittäin keskusteluja rajojen ulkopuolelle.

Silti ajattelen: miksi tällainen tuusulalainen musiikkikauppa kiinnostaa asiakkaita ulkomaita myöten?

Olen pienuudentunteen traumatisoima. Ja epäilen, että en ole yksin.

Suomalainen pienuuden perintö

Me kasvamme Suomessa pienuuteen. Tasapäistävä yhtenäiskulttuurimme vahvistaa sitä kasvua rajoittavaa ajatusmallia, joka pitää meidät leikkimässä viiden ja puolen miljoonan ihmisen kanssa.

Siirtelemme euroja taskusta toiseen, kuin olisimme suljetussa systeemissä, jossa kasvun mahdollisuudet ovat meidän itsemme rajaamat.

Tämä mindset on kuin psykologinen vankila, jonka kaltereita emme edes huomaa.

Isommille yrityksille kansainvälinen tekeminen on luonnollisempaa. Heille on selvää, että maailma on markkinapaikka.

Pieniä yrityksiä liian monesti vaivaa pienuudentunteen trauma. Se on sisäinen ääni, joka sanoo: "Mitä nuo siellä ulkomailla minusta ajattelevat? Enpä minä nyt viitsi nostaa itseäni esille. Ei kai tämmöinen voi ketään siellä kiinnostaa...".

Ja pahimmillaan se ääni puhuu kollektiivisesti yrityksen työntekijöiden ja johdon korvien välissä.

Anna esimerkkien avata ajattelua

Kävin taannoin vierailulla Neural DSP:llä. Suomesta käsin tehdään maailman parhaita ja halutuimpia kitaraefektejä. Neuralilla on yli 170 työntekijää ympäri maailmaa. Heidän tuotteitaan käyttävät ammattilaiset ja harrastajat globaalisti. He eivät ujostele ajatella isosti.

Tässä on se kriittinen havainto. Perustajat eivät olekaan Härmästä kotoisin. Kun tulee maailmalta Suomeen, on helpompi tuoda mukanaan maailmanlaajuinen ajattelu. Ero on pieni, mutta ratkaiseva.

Myynti ja markkinointi ovat universaalia osaamista

Myynti ja markkinointi eivät saisi jäädä markkinoiden rajoittamiksi tukifunktioiksi. Ne ovat oikeasti ihmisten välistä kommunikaatiota, tarpeiden ymmärtämistä ja ratkaisujen tarjoamista.

Universaaleja ongelmia, joihin monella toimialalla voidaan tarjota ratkaisuja sijainnista ja kielimuurista riippumatta.

Nämä taidot toimivat Hong Kongissa yhtä hyvin kuin Tuusulassa. Ne toimivat Saksassa yhtä hyvin kuin Suomessa. Raha on ihan yhtä hyvää rajojen toiselta puolelta, ja sitä on siellä hirveän paljon enemmän kuin täällä.

Matematiikka on yksinkertaista

Suomessa on 5,5 miljoonaa ihmistä. Euroopassa on 450 miljoonaa. Maailmassa on 8 miljardia. Jos myyt jotain, mitä ihmiset haluavat, miksi rajoittaisit itsesi yhteen maailman pienimpään sisämarkkinaan?

Kun avaat ovet kansainvälisille markkinoille, et ole enää kilpailemassa samojen resurssien kanssa pienemmän markkina-alueen sisällä. Olet yhtäkkiä kilpailemassa globaalissa markkinassa, jossa on paljon enemmän asiakkaita, mutta myös paljon enemmän rahaa.

Ja jos yrityksesi tarjoaa jotain, mitä muut eivät tarjoa samalla tasolla, olet yhtäkkiä kilpailussa, jossa sinulla on todellinen kilpailuetu (niitä avasin jo aiemmassa blogissani.)

Pienuudentunteen trauma onkin valinta

Pienuudentunteen trauma ei ole todellisuus. Se on valinta. Se on ajattelumalli, jonka olemme omaksuneet ja siirrämme sukupolvelta toiselle. Se muuttuu juuri sillä hetkellä, kun päätät rohkaistua ajattelemaan isommin.

Se ei tarkoita, että sinun pitää hypätä kansainvälisille markkinoille huomenna. Se tarkoittaa, että sinun pitää lopettaa ajattelemasta, että se olisi mahdotonta. Se tarkoittaa, että sinun pitää alkaa nähdä maailman markkinat mahdollisuutena, ei uhkana.

Voit jo tänään tehdä yhden pienen asian. Voit katsoa, mitä tuotteita tai palveluita myyt. Voit kysyä itseltäsi “kuka muualla maailmassa haluaisi tätä?” Voit etsiä yhden potentiaalisen asiakkaan ulkomailla. Voit lähettää vaikka edes sen yhden viestin. 

Jokainen suuri kansainvälinen yritys alkoi pienestä. Jokainen aloitti yhdellä asiakkaalla. Jokainen otti ensimmäisen askeleen. Neural DSP teki sen, ja monet muut suomalaiset yritykset ovat tehneet sen. Mikset sinäkin?

Tällä kirjoituksella haluan rohkaista sinua ajattelemaan tänään hieman isommin kuin eilen. Myynti ja markkinointi ovat universaalia osaamista. Kasvua on mahdollista hakea rajojen ulkopuolelta. Raha on ihan yhtä hyvää siellä, ja sitä on paljon enemmän.

Pienuudentunteen trauma on valinta, ja meillä on onneksi vapaus valita toisin.

 

Miksi pieni suomalainen yritys pelkää ajatella isosti?

Petri Matero on tuusulalainen portfolioyrittäjä, kitarakauppias, puhuja, valmentaja ja konsultti, joka tykkää laittaa sekä nahkansa että rahansa likoon niiden asioiden puolesta, joihin hän uskoo yrityksen kasvun mahdollistajana.

 
 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

22.09.2026
klo 09:00

Keuken tehokkuusaamu: Vähemmän hukkaa, enemmän sujuvuutta

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
loading...
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori