Sisältöön »
 

Blogi

Keskity ydinosaamisesi ja automatisoi vaurastumisesi

Sanotaan, ettei yrittäjän kannata itse tehdä kaikkea, vaan pitää keskittyä siihen omaan ydinosaamiseen ja ulkoistaa niitä tehtäviä, jotka eivät ole sitä oman osaamisen kärkeä.

Yrittäjän kannattaa etsiä itselleen muun muassa hyvä kirjanpitäjä, jotta voi itse panostaa tuloksen tekemiseen. Ei kannata siis käyttää aikaa sellaiseen, joka ei paranna tulosta, vaan kannattaa laittaa fokus oman liiketoiminnan ytimeen, ja ulkoistaa sekä automatisoida kaikki muu.

Vaurastumista autopilotilla

Harvoin yrittäjä voi laittaa itseään tai liiketoimintaansa autopilotille, vaan rahan eteen pitää tehdä töitä. Sen sijaan jokainen yrittäjä voi vauhdittaa vaurastumistaan sijoittamalla ja se on osa-alue, jonka voi automatisoida.

Kuten kirjoituksen alussa sanoin, ei kannata käyttää aikaa sellaiseen, joka ei ole oman osaamisen ydin, se pätee myös sijoittamisessa.

Sijoittamiseen ei kannata käyttää määräänsä enempää aikaa, koska tutkimukset osoittavat, että aktiivista kauppaa käyvät usein häviävät sijoittajille, jotka ovat automatisoineet vaurastumisensa vaivattomilla rahastoilla. Jos jopa ammattilaisten on välillä haastavaa voittaa pörssin keskimääräistä tuottoa (indeksiä), ei meidän tavan tallaajien kannata edes yrittää.

Sijoittamalla indeksirahastoon kuukausittain ennalta päätettynä päivänä, teet sijoittamisesta yksinkertaista, ja voit vaurastua samalla kun keskityt oman yrityksesi ydinosaamiseen. Passiivinen sijoittaminen on tutkitusti tuottoisa tapa sijoittaa.

Kiireisen yrittäjän sijoitussuunnitelma

En ole asemassa, jossa voisin antaa sijoitussuosituksia, mutta voin kertoa kuinka olen itse hoitanut sijoittamisen, perehdyttyäni aiheeseen melkoisen paljon. Tavoitteeni on vaurastua sijoittamalla, mutta haluan elämässäni käyttää aikani muuhun kuin pörssikurssien seuraamiseen.

  1. Olen tehnyt kuukausisäästösopimuksen, joten joka kuukausi tililtäni lähtee automaattisesti sama summa rahaa ja se sijoitetaan valitsemiini rahastoihin - sijoittamalla kuukausittain saan ajallista hajautusta.

  2. Sijoitan indeksirahastoihin, joissa on matalat kulut.

  3. Sijoitan indeksirahastoihin, joissa saan laajaa hajautusta eri toimialoille. Esimerkiksi S&P500-indeksiä seuraava rahasto sijoittaa Yhdysvaltojen 500 suurimpaan yritykseen.

  4. Sijoitan rahastoihin eri maantieteellisille alueille. Näillä eväillä olen saanut kasvatettua taloudellista turvaa ja aloittanut matkani vauraampia eläkepäiviä kohti.

Sijoittamalla 200 euroa kuukaudessa (7 prosentin vuosituotolle, joka on Helsingin pörssi keskimääräinen tuotto), seuraavan 20 vuoden ajan, kerrytät itsellesi 102 000 euron säästöt.

Tuosta summasta 48 000 euroa on omaa rahaasi ja loput tuottoa. Mikäli olet vasta kolmekymppinen ja suunnittelet eläköityväsi 60-vuotiaana, ehdit sijoittamaan 30 vuotta, jolloin sijoituksesi kipuavat jopa 235 000 euroon.

Tuosta summasta omaa rahaasi olisi 72 000 euroa ja loput 163 000 euroa tuottoa. Aika on siis paras ystäväsi sijoittamisessa. Aloita vaurastuminen sijoittamalla jo heti tänään, ja luo itsellesi taloudellista turvaa vaivattomasti.

Ja muista, sijoittamisen voi aloittaa vaikka 15 eurolla kuukaudessa!

Keskity ydinosaamisesi ja automatisoi vaurastumisesi

Johanna Pöysti on vähän päälle kolmekymppinen sijoittaja, blogisti, puhuja, äiti ja sivutoiminen yrittäjä, jonka päätyö on viestinnän ja markkinoinnin parissa. Johanna on saanut tittelin "kansankapitalismin edistäjä", sillä hän on edistänyt erityisesti naisten kiinnostusta vaurastumiseen ja sijoittamiseen jo viiden vuoden ajan tapahtumien, blogin, sosiaalisen median sekä verkkokurssien kautta. Johanna on perustajaosakas Rahamediassa, joka on innostanut ja auttanut tuhansia ihmisiä vaurastumisen polulle. 

 
 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

15.08.2024
klo 18:00

KUTSU: Keuken syksyn kick off: Onnistuminen vaatii myös epäonnistumisia

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori