Mitä missä milloin?

Olen syntymähäslääjä. Jos olisi ollut mahdollista myöhästyä omasta syntymästä, olisin tehnyt sen. Unohtelen, myöhästelen, säädän. Järjestys tuntui mahdottomalta. Maailman kaoottinen perusluonto uhkasi jatkuvalla yliotteella.

Pystyn silti elämään aivan säällistä arkea (joskin läheiseni saattaisivat olla tästä eri mieltä, mutta ei mennä nyt siihen). Miksi? Koska suostun suunnittelemaan.

Ennen lasten syntymää tilanne oli toinen. Elin improvisoiden, pää pilvissä ja avaimet hukassa, aina yllättyneenä velvollisuuksista, jotka yhtäkkiä piti hoitaa. Laskut valuivat ulosottoon, pyykit kasautuivat nurkkiin, työt hoituvat vasta deadlinen mentyä neljä päivää sitten.

Halveksin niitä, jotka suunnittelivat elämäänsä eteenpäin. Se ahdisti. Minä halusin elää vapaana, vailla ajan rajoituksia. Tässähän voi tapahtua vaikka mitä kivaa, kun ei kulje jatkuvasti kalenteri kädessä.

Voi miten väärässä olinkaan. Ensinnäkin se, että ei suunnittele töitään, johtaa myös siihen, ettei pysty suunnittelemaan vapaa-aikaansa. Aina on jokin kesken, aina jokin tekemätön riivaa mieltä. Silloin vapaa-ajastakaan ei saa ihmeitä irti.

Kaaos ei tee elämästä vapaampaa, vaan ahtaampaa. Tilaa tulee, kun suostuu selkeyttämään.

Yrittäjänä olen myös taipuvainen yli- kaikkeen. Ylisuorittamiseen, ylipitkiin päiviin, ylisuuriin odotuksiin.

Sen vastalääkettä on riittävän määrittely.

Mikä on riittävän hyvää arkea? Mistä tiedän, että tein tänään riittävästi töitä, hoidin sen verran kuin oli mielekästä yhdelle päivälle? Tekeminenhän ei koskaan lopu. Kysymys on siitä, mikä on sellainen annoskoko päivälle, että yrittäjän maratonia jaksaa mahdollisimman pitkään hyvä vire säilyttäen.

Riittävästi on korkeintaan kolme tärkeää asiaa päivässä. Korkeintaan! Kaksikin on jo hyvä. Aluksi tämä tuntuu aikaoptimista mahdottomalta. Mutta kymmenen tärkeää asiaa vimosen päälle hoidettuna viikon aikana, onko huono? Vai riittävästi?

Kun tiedetään, mikä on kaikkein tärkeintä, se laitetaan kalenteriin: missä ja milloin ovat taikakysymyksiä, jotka laittavat asiat tapahtumaan melkein puolet todennäköisemmin kuin jos miettisi, että kattellaan myöhemmin.

Sitten tehdään se, mitä on itsen kanssa sovittu, ja sen jälkeen hoidetaan helpompia ja mielekkäämpiä hommia. Ei sählätä montaa asiaa kerralla, vaan tehdään keskittyneesti yhtä.

Päätetään, milloin työpäivä alkaa, ja milloin se päättyy. Ollaan perheen kanssa lunastaen puhe siitä kuinka tärkeä se itselle on. Vapaat vietetään kuin Ellun kanat. Niin voi olla, kun tietää, milloin tekemätön tapahtuu. Sille on kalenterissa paikka.

Kaaos vähenee, kun suostuu tekemään jotain toisin kuin ennen. Ottamaan kalenterin kauniiseen käteen, vähentämään tekemistä, keskittymään tärkeään. Tehdään mahdottomasta vain vaikeaa.

Anna Perho

Mitä missä milloin?

Anna Perho on sisältö- ja valmennusyrittäjä. Hän on kirjoittanut useita selfhelp- ja työelämäoppaita, joista suosituin on ajankäyttöä käsittelevä Antisäätäjä - fiksun ajankäyttäjän opas. Suosittu kolumnisti ja inspiraatiopuhuja, jonka missiona on tehdä työelämästä hauskempaa. Herättikö lukemasi ajatuksia? 

Twitter @annaperho 
Instagram @annaperho 
MAIL anna@annaperho.fi

 

05.05.2021 | Meri Varkoi-Anhava

Mielessä yrityksen perustaminen – harkitse myös ostamista

Lue lisää


21.04.2021 | Marianne Ahvenranta

Tuotteistaminen ja palvelumuotoilu

Lue lisää


07.04.2021 | Sami Laiho

Mitä PK-yrityksen tulisi huomioida tietoturvasta?

Lue lisää


10.03.2021 | Atte Varsta

Kieleni rajat ovat maailmani rajat

Lue lisää


24.02.2021 | Valtteri Lindholm

Yritys ja erehdys

Lue lisää


10.02.2021 | Elina Pekkarinen

Kasvu tehdään yritys kerrallaan

Lue lisää


27.01.2021 | Elina Hiltunen

Digitalisaatio murtaa rajoja, mutta biteilläkin on hintansa

Lue lisää


12.01.2021 | Heini Kettunen

Omituisen vuoden jälkeen kohti uutta normaalia

Lue lisää


 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

19.05.2021
klo 17:00

KUTSU: Keuken joka yrittäjän talouskoulu 19.5.2021 livestreamina

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 






 
 

Jätä tämä tyhjäksi


 
 

Liity postituslistalle

 

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

› Näytä kartalla

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

ONLINE-AJANVARAUS

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 

Keuke, Development Centre Ltd. Helsinki Region North, aims to create growth for the region thorough counselling and supporting local businesses. Our services include for example:

Our clients, local SME′s, have insofar been exceedingly satisfied with our services, and we strive to keep it that way.

Keuke is owned by seven municipalities in Central Uusimaa: Kerava, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo and Karkkila and our services are free of charge for our clients.

Helsinki Region North, Central Uusimaa, has an excellent logistic position at the border of the best markets. It is part of the Helsinki metropolitan area and is the gateway to Finnish, European and Eastern markets, such as Russia and the Baltic countries.

Our Contact details:
Address: Puuvalonaukio 2D, 2rd floor
Kerava

Tel: +35850 341 3210

Keuke, Utvecklingscentret för Mellersta Nyland, är ett företagsrådgivningsbolag som ägs av sju kommuner i Mellersta Nyland. Vi sträver efter att skapa tillväxt på området genom att stöta och rådda små och medelstora företag i till ex. följande frågor:

Utöver dessa tjänster, organiserar vi också flera större evenemang och utbildningar om året med varierande tema inom affärslivet.

Keukes rådgivningstjänster är kostnadsfria och betjänar företag som är verksamma i våra ägarkommuner: Borgnäs, Högfors, Kervo, Nurmijärvi, Sibbo, Träskända och Tusby.

Våra kunder har såtillvida varit väldigt nöjda med våra tjänster och vi kämpar för att det kommer att vara så också i framtiden.

Ytterligare information:

Elina Duréault, företagsrådgivare
gsm 050 3668 588

Elina Pekkarinen, verkställande direktör
gsm 050 549 2213

E-post: förnamn.efternamn(at)keuke.fi

SIBBO

Sibbo är en snabbt växande tvåspråkig kommun som ligger på ca 25 km:s avstånd från Helsingfors och Borgå och är en del av huvudstadsregionens ekonomi- och pendlingsregion. Sibbos läge invid Lahtis och Borgå motorvägar är logistiskt sett utmärkt. Man når Helsingfors-Vanda flygplats samt Nordsjö hamn under en halv timme.

Sibbo kommun säljer företagstomter på Lönnbacka företagspark och Bastukärr logistikområde.

Bastukärr arbetsplatsområde omfattar ett område på ca 230 hektar invid Kervovägen. Området lämpar sig väl för logistikfunktioner som kräver stort utrymme. Även serviceföretag kan etablera sig på området.

Lönnbacka företagsparkets arbetsplatsområden är beläget invid Mårtensbyvägen mellan Nickby och Tallmo. Det finns lediga företagstomter på området.

Lediga företagstomter och lokaliteter:
http://www.sipoo.fi/se/service/bygga_och_bo/tomter_till_salu
http://www.sipoo.fi/se/kartor