Lähes puolet, 45 prosenttia, pk-yrityksistä tavoittelee kasvua seuraavan vuoden aikana. Tämä luku julkaistiin Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön syksyllä 2024 tekemässä Pk-yritysbarometrissä.
Kaikki yritykset eivät siis kerro tavoittelevansa kasvua. Tilastoista on nähtävissä, että erityisesti yrityksen ikä ja koko vaikuttavat kasvutavoitteisiin. Nuoremmat ja pienemmät yritykset ovat yleensä kasvuhakuisempia kuin vanhemmat ja suuremmat pk-yritykset.
Alle viisi vuotta toimineista pk-yrityksistä 55 prosenttia ilmoitti tavoittelevansa kasvua, kun yli 10 vuotta toimineista yrityksistä vastaava luku oli 40 prosenttia.
Aikaisemmissa tutkimuksissa on huomattu, että kun yritys saadaan alkuponnistelujen jälkeen tuottavaksi ja toimintavarmaksi, yrittäjien halu kehittää ja kasvattaa yritystä vähenee. Puhutaan tilasta, jossa on liian mukava olla ja halu rehkiä ylimääräistä vähenee.
Nykytoimintaympäristömme tosin haastaa myös tätä Maslowin hierarkian huipulla olevaa yritysporukkaa – sillä se mikä oli varmaa eilen, voi huomenna olla pois pyyhittyä.
Mediakeskusteluista, työmarkkinaneuvotteluista ja Suomen hallituksen linjauksista saa helposti kuvan, että kaikki kasvun toiveet, odotukset ja potentiaali kohdistuvat suuriin yrityksiin.
Kuitenkin pk-yritykset muodostavat 99,8 prosenttia kaikista yrityksistä. Sama porukka työllistää 65 prosenttia yksityisen sektorin työntekijöistä, mikä on muuten 1,1 miljoonaa työntekijää.
Pk-yritysten liikevaihdon osuus puolestaan on noin 57 prosenttia koko yrityssektorin liikevaihdosta.
Eli jos pk-yritykset eivät kasva, eivät kasva myöskään Suomen talous ja työllisyys. Kasvu ei todellakaan ole vain suurten yritysten etuoikeus ja velvollisuus.
Kasvu on jokaisen meidän oikeutemme ja velvollisuutemme.
Kasvuhalukkuus vaihtelee myös toimialoittain. Teknologia- ja palvelualoilla toimivat pk-yritykset ovat usein kasvuhakuisempia verrattuna perinteisempiin aloihin, kuten kauppaan ja teollisuuteen.
Esimerkiksi teknologiasektorilla 60 prosenttia pk-yrityksistä ilmoitti tavoittelevansa merkittävää kasvua, kun taas teollisuudessa vastaava luku oli 35 prosenttia.
Suomella on pitkä historia teollisena maana, jossa palvelusektori on kasvanut muuta Eurooppaa selvästi vähemmän.
Kuitenkin juuri palvelusektorissa ja teknologian mahdollistamissa uuden ajan palveluissa piilee todellinen kasvun potentiaali. Näitä digitalisaation ja tekoälyn siivittämiä palvelukonsepteja on mahdollista kehittää minkä tahansa perinteisen toimialan kylkeen, rinnalle, sisälle ja päälle.
Ei siis tarvitse aloittaa alusta ja oppia kokonaan uutta toimialaa, vaan uusi palveluinnovaatio voi syntyä oman tiedon ja taidon pohjalta.
Esimerkkinä vaikka uudenlainen ravintola- ja ruokapalvelukonsepti, jossa asiakkaalle toimitetaan ruokaa kotiin – joko kaupasta, ravintolasta tai ruokaboxin kaltaisesta palvelusta – tämän yksilöllisten vaatimusten, ominaisuuksien ja tarpeiden mukaan.
Parasta tällaisissa palveluinnovaatioissa on, että ne kaikki ovat helposti laajennettavissa kansainväliseksi vientituotteeksi.
Keuke on tehnyt jo 11 vuotta tiivistä yhteistyötä Kasvu Open -ohjelman kanssa tarjoamalla maksutonta kasvusparrausta yrityksille.
Tämän ohjelman puitteissa useat kymmenet paikalliset yritykset ovat löytäneet kasvun polulle ja saaneet sparrausohjelmasta toimivia neuvoja, työkaluja ja kumppanuuksia.
Uudet kasvupolut kutsuvat jälleen yrityksiä! Haku Kasvupolulle on auki 27.1.-12.3.2025.
Ja jos tarvitset sparrausta hakemuksen tekemiseen, ota yhteyttä, me autamme mielellämme.
Ota yhteyttä keuke@keuke.fi, 050 341 3210.
Elina Pekkarinen on toiminut toistakymmentä vuotta Keuken toimitusjohtajana. Hän luotsaa Keuken tiimiä ja on innolla mukana myös valtakunnallisissa kasvuverkostoissa. Vahvan yritys- ja aluekehitystaustan omaava Elina innostuu strategiatyöstä, yritysten kasvusta sekä muutos- ja kehitysprojekteista. Vapaa-aikana hänet tavoittaa parhaiten lukemasta, kokeilemasta uusia ruokareseptejä tai ulkoa luonnosta. Intohimona on metsästys ja erityisesti jänisjahti kahden ajavan beaglen kanssa.
19.11.2025
klo 17:00
Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava
![]()
050 341 3210
![]()
keuke@keuke.fi
Synergia Foxy 