Blogi

Minne menet EU vastuullisuuden kanssa?

Vastuullisuus on ollut jo pitkään EU:n agendan kärjessä. Kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, tarve luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja laajamittainen siirtymä kiertotalouteen edellyttää radikaaleja päätöksiä, ja yritykset ovat niiden toteuttamisessa keskeisessä roolissa.

Tähän saakka sääntely on ollut selvästi kiristyvää, CSRD velvoittaa yrityksiä raportoimaan vastuullisuudestaan aiempaa tarkemmin ja laajemmin, EU-taksonomia määrittää ympäristön kannalta kestävän taloudellisen toiminnan reunaehdot, ja CSDDD tuo yrityksille velvoitteen arvioida ja puuttua haitallisiin ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksiin arvoketjuissaan.

Mutta nyt suunta on muuttumassa. EU-komissio julkaisi alkuvuodesta 2024 niin sanotun Omnibus-ehdotuksen, jonka tavoitteena on lieventää ja yhtenäistää yritysten vastuullisuusvelvoitteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi CSRD:n soveltamisalaa aiotaan kaventaa, alkuperäisen 50 000 yrityksen sijaan direktiivin arvioidaan koskevan jatkossa noin 10 000 yritystä.

Myös CSDDD-direktiivin soveltamisalaa on kavennettu merkittävästi, ja sen vaikutukset koskevat nyt vain suurimpia yrityksiä (vähintään 1 000 työntekijää ja 450 miljoonan euron liikevaihto).

Omnibus-aloitteen taustalla on halu keventää etenkin pk-yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista sekä raportointitaakkaa, mutta samalla se herättää kysymyksiä EU:n johdonmukaisuudesta vastuullisuustavoitteiden suhteen.

Vielä hetki sitten rakennettiin kunnianhimoista sääntelykokonaisuutta, ja yritykset ovat investoineet aikaa ja rahaa valmistautuakseen siihen. Nyt osa velvoitteista perutaan tai siirretään tulevaisuuteen.

Tämä on omiaan luomaan epävakautta, ja epävarmuus on tunnetusti yritysten pahin vihollinen. Yritysten näkökulmasta sääntelyn vakaus ja ennakoitavuus ovat keskeisiä tekijöitä pitkäjänteisen suunnittelun ja investointien kannalta.

Kun sääntelykehikko muuttuu nopeasti, aikataulut elävät ja viestit eri tahoilta ovat ristiriitaisia, vastuullisuustyö voi helposti jäädä reaktiiviseksi, eikä ehdi muodostua aidosti strategiseksi osaksi liiketoimintaa.

Omnibus-ehdotuksen voi kuitenkin myös johtaa sääntely-ympäristön selkeytymiseen, mikä puolestaan voi helpottaa yritysten vastuullisuustyötä ja parantaa sääntelyn hyväksyttävyyttä. Toisaalta herää kysymys: kuinka paljon keventämistä voidaan tehdä ilman, että itse vastuullisuustavoitteet vesittyvät?

Tulevaisuuden kolme skenaariota

Yksi mahdollinen skenaario on, että vastuullisuussääntelyä mukautetaan entistä enemmän yrityskentän realiteetteihin, ja painopiste siirtyy ohjeistavaan ja vapaaehtoisempaan suuntaan. Tällöin riskinä voi olla tavoitteiden löystyminen tai sitoutumisen hiipuminen, etenkin jos vastuullisuus nähdään enää lähinnä kustannuseränä.

Toinen mahdollinen suunta on, että sääntelyä terävöitetään uudelleen tulevina vuosina, kun ensimmäiset tulokset nykytoimista analysoidaan ja havaitaan mahdollisia aukkoja tai tehottomuutta. Tällöin voi olla edessä uusi kiristämisen aalto, mikäli poliittinen ilmapiiri sen sallii.

Kolmas vaihtoehto olisi, että EU löytää tasapainon, jossa vastuullisuussääntely säilyy kunnianhimoisena mutta samalla käytännönläheisenä ja yritysten toimintaympäristön huomioon ottavana. Tämä vaatii jatkuvaa vuoropuhelua päättäjien, elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan välillä sekä sääntelyn johdonmukaista kehittämistä pitkällä aikavälillä.

Omnibus-aloitteen myötä EU:n vastuullisuuspolitiikka on selvästi murroskohdassa. Vielä ei tiedetä, mihin suuntaan kokonaisuus kääntyy, mutta valinnat, joita nyt tehdään, vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisessa sääntely- ja liiketoimintaympäristössä eurooppalaiset yritykset toimivat tulevina vuosina. Samalla nämä valinnat määrittävät sen, kuinka uskottavasti EU pystyy vastaamaan ilmasto- ja kestävyyshaasteisiin.