Sisältöön »
 

Blogi

Nousevatko sinun palvelusi, tuotteesi ja osaamisesi esille myös tekoälykeskusteluissa?

Tänä keväänä olen useampaan kertaan kuullut asiakkaan löytäneen yrityksemme palvelut tai tekijöitämme Chatgpt:stä. Sekä Chatgpt:n että Google Geminin vaikutus alkaa toden teolla näkyä ihmisten haku- ja ostokäyttäytymisessä.

Vaikutuksen huomaa asiakkaiden puheissa ja esimerkiksi Googlen kohdalla konkreettisesti tämän kevään aikana tekoälyvastausten eli AI-yhteenvetojen tullessa osaksi Googlen hakuja.

Googlen hakutuloksissa näkyminen maksutta on edelleen kova juttu mutta tuntemukseni on, että hakukäyttäytyminen muuttuu keskustelevampaan suuntaan.

Mikroyrittäjän to-do-lista Google-näkyvyyden parantamiseksi

Wordpress ja Wix dominoivat mikroyrittäjien nettisivualustoissa. Niissä on hyvät ja selkeät työkalut itse tehdyn hakukoneoptimoinnin toteuttamiseen.  

Pystyt minimibudjetin mikroyrittäjänä toteuttamaan Googlen perinteistä hakukonesijoitusta ja Google hakutulosten AI-yhteenvetoja palvelevan hyvin hakukoneoptimoidun sisällön yhtä hyvin kuin isompikin toimija.

Näyt myös keskustelevalla haulla AI-yhteenvedoissa ja perinteisellä hakusana + alue haulla Googlen orgaanisissa tuloksissa.

Esimerkki keskustelevasta hausta: ”Mistä löytää personal trainer Helsingissä?”

Esimerkki perinteisestä hausta: ”Personal trainer Helsinki”

Tee näin

1. Aseta valitsemasi hakutermi houkuttelevassa muodossa verkkosivun osan eli laskeutumissivun SEO-otsikoksi.

  • Wordpressissä kyseinen kohta löytyy Yoast-plug-in-osiosta laskeutumissivun alaosasta.
  • Wixissä saat kohdan näkyviin menun muokkauskohdassa.
    • Valitse Wixissä editoitavana oleva laskeutumissivun otsikko ja klikkaa sen kohdalla aktivoituvaa täppää. Löydät kohdan ”SEO-basics”, josta pääset editoimaan SEO-otsikkoa.

Vielä muutama vuosi sitten olisin kirjoitellut tähän pitkän pätkän otsikoiden H1 jne. sanoituksesta hakutermein. Nyt en niin kuitenkaan tee.

2. Suosittelen kirjoittamaan relevantin ja hyvän sisällön valitun hakutermin näkökulmasta. Tällöin myös otsikoihin tulee hakutermejä ja niiden synonyymejä. Hyvä ohjenuora sisällön tekemiseen löytyy Googlen omista ohjeista E-E-A-T.

Panosta linkitykseen

Tämä osio on helppo selittää mutta työläin toteuttaa.

Aloita laadukkaiden linkkien aktivointi mielellään heti. Laadukas linkki on omalle verkkosivustollesi ja mielellään hakukoneoptimoitavalle laskeutumissivulle johtava ulkopuolisen verkkosivun linkki.  

Laadukas linkki on hakukoneoptimoitavan laskeutumissivun aihepiirin näkökulmasta relevantti ja linkittävä sivu kovan luokan toimija samalla alalla.

Jos olet fysioterapiayrittäjä, niin laadukas linkki tulisi riippumattoman uutismedian sivulle vaikkapa tuoreesta Kela -korvausmuutoksesta.

Laadukasta linkkiä ei niin vaan saada mutta jos nyt kuitenkin saadaan, niin sen hakukonesijoitusta nostava vaikutus voi olla useampi sijoitus.

Käytä Google Search Consolea

Googlen Search Consolen liittäminen Wordpress- tai Wix sivuihin on pääosin helppoa. Liitettävyyteen vaikuttaa käytössä oleva sopimus.

Löydät siihen ohjeet Wordpressin ja Wixin omista sisällöistä tai Googlaamalla esimerkiksi ”wix search console verification”.  

Search Consolesta kannattaa seurata hakukoneoptimoitujen sisältöjen klikkiprosentteja ja sijoituksia. Näet sieltä myös Googlen noteeraamat linkit.

Itse hyödynnän Search Consolea erityisesti ei hakukoneoptimoitujen, mutta silti Googlessa hyvin indeksoituvien sisältöjen – kuten blogien – sijoitusten parantamiseen.

Kannattaa ottaa oppia niistä sivuista, jotka ovat kärjessä hakutuloksissa. Mieti, mitä sellaista niillä sivuilla on tehty hyvin googlaamasi hakutermin näkökulmasta, jota omilta sivuiltasi puuttuu?

Ihan yhtä lailla Googlen AI-yhteenvedot keskusteleviin kyselyihin paljastavat samankaltaisuuksia ylimmiksi suosituksiksi pääsevien listauksessa.

Ota kärkipaikan pitäjistä oppia, hanki linkkejä ja pidä sisältö tuoreena suhteessa valittuun hakusanaan. Pikkuhiljaa Google-sijoituksesi nousee.

Nousevatko sinun palvelusi, tuotteesi ja osaamisesi esille myös tekoälykeskusteluissa?

Johannes Hesso on tietokirjailija ja liiketoiminnan kehittäjä mikro- ja pk-yrityksissä. Hän toimii myös R5 Athletics and Health ja Innosta personal trainer yrityksissä fysioterapia- ja valmennusyrittäjänä.

 
 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

19.11.2025
klo 17:00

Keuken joka yrittäjän talouskoulu: Kauppa se on mikä kannattaa – vai kannattaako?

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
loading...
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori