Sisältöön »
 

Blogi

Mielessä yrityksen perustaminen – harkitse myös ostamista

Onko haaveenasi oma yritys? Mahtavaa! Sanotaan, että oikotietä onneen ei ole, mutta aloittavan yrittäjän kannattaa pohtia olisiko liiketoiminnan jotakin osaa tai vaikka kokonaista yritystä mahdollista ostaa sen sijaan, että rakentaa kaiken itse.  Alalta kuin alalta löytyy toimivia liiketoimintamalleja, joiden ostaminen voi tarjota nopeamman ja riskittömämmän reitin kohti omia tavoitteita yrittäjänä.

Miksi harkita ostamista? 

 Suomi on pullollaan hyviä liiketoimintoja, jotka voivat tarjoavat vahvan alustan uudelle yrittäjälle. Yrityksen perustaminen alusta lähtien vie monesti enemmän aikaa ja rahaa kuin alun perin on arvioitu. Valmiiksi pyörivän liiketoiminnan avulla pääset nopeammin liikkeelle ja voit saada kassavirtaa jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Sinun ei myöskään tarvitse olla miljonääri ostaaksesi liiketoimintaa, sillä kaupalle, jonka voi realistisesti odottaa maksavan itse itsensä takaisin järkevässä ajassa, löytyy useimmiten rahoitus. Tutkimukset yrityskaupoista osoittavat, että suuri osa ostetuista yrityksistä menestyy tulevaisuudessa hyvin, jollei jopa erinomaisesti. 

 Viisi hyvää syytä ostaa yritys:

1. Onnistumisen todennäköisyys on korkeampi. Tilastojen valossa onnistut yrittäjyydessä todennäköisemmin, kun ostat toimivan yrityksen. Valtaosa ostetuista yrityksistä jatkaa toimintaansa, kasvaa ja kehittyy. 

2. Kassavirtaa ensimmäisestä päivästä lähtien. Kassavirta on yksi yrityksen pyörittämisen kulmakivistä. Moni perustettava yritys kaatuu siihen, että uuteen liiketoimintaan joutuu investoimaan odotettua enemmän ja maksavien asiakkaiden saaminen ja kassavirran luominen kestää odotettua kauemmin. Ostamalla toimivan yrityksen, jolla on jo asiakaskuntaa, saat todennäköisesti kassavirtaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Myös tulevan kassavirran ennustaminen on helpompaa, kun sinulla on tiedot siitä, miten liiketoiminta on menneisyydessä menestynyt. 

3. Saat markkinoilla testatun liiketoimintamallin. Ostettavan yrityksen liiketoimintamalli on markkinoilla jo kertaalleen testattu ja todettu toimivaksi. Kun tiedät, miten liiketoiminta on pyörinyt ja tuottanut ennestään, on ennusteiden teko sen pohjalta riskittömämpää kuin täysin uudessa liiketoiminnassa. 

4. Saat valmista asiakaskuntaa. Asiakkaat ovat elintärkeitä yritykselle kuin yritykselle. Ostamalla toimivan yrityksen, saat todennäköisesti valmista asiakaskuntaa. Pitkään toimineella yrityksellä voi olla kanta-asiakkaita jopa vuosikymmenten ajalta ja se tunnetaan omalla toiminta-alueellaan. Lisäksi jo yhdenkin kerran ostaneelle asiakkaalle on helpompi tarjota tuotetta tai palvelua uudelleen tai tarjota lisäpalveluita.

5. Pääset nopeammin kehittämään liiketoimintaa. Harva ostaa yrityksen pitääkseen sen täysin ennallaan, vaan tavoitteena on lähes aina kehittää toimintaa. Toimivaa yritystä pääsee nopeammin kehittämään haluamaansa suuntaan, kun toimintamalli, asiakaskunta ja kassavirta ovat jo olemassa. 

Kun suunnittelet yrityksen perustamista tai haluat kasvattaa jo toimivaa yritystäsi, tutustu Yrityspörssi.fi verkkopalvelussa myytäviin yrityksiinosakashakuihin, avoimiin yrittäjäpaikkoihin tai jätä oma ostoilmoitus, jonka avulla saat yhteydenottoja oman yrityksen myyntiä harkitsevilta.  

Mielessä yrityksen perustaminen – harkitse myös ostamista

Meri Varkoi-Anhava on Yrityspörssi.fi -verkkopalvelun toimitusjohtaja ja yrittäjä. Hän seuraa työssään, kuinka tuhannet yritykset hakevat ostajaa ja ostettavaa kohdetta Yrityspörssin kautta ja minkälainen lähestymistapa tuo tuloksia. Meri itse on ryhtynyt yrittäjäksi ostamalla liiketoiminnan.   

 
 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

10.04.2024
klo 17:00

KUTSU: Keuken talousilta: Miten maailmantalous vaikuttaa omaan yritykseeni?

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori