Sisältöön »
 

Blogi

Työelämä muuttuu taas- oletko valmis?

Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Siinä on kiteytettynä työ alkukantaisessa muodossa Väinö Linnan kirjoittamassa Täällä Pohjantähden alla romaanissa. Tämän päivän Jussi tai Jaana ei pahemmin kuokkaa ja hauislihasta tarvitse fyysistä työtä tehdessään. On koneet, jotka hoitavat asiat tehokkaammin ja nopeammin.

Nyky-yhteiskunnan toiminta perustuu koneisiin. Koneet ovat muuttaneet työntekoa rajusti sitten Kehruu-Jennyn käyttöönoton 1770-luvulla. Kehruu-Jennyä voidaan kiittää teollisen vallankumouksen aloittamisesta. Ihmisen työtä siirrettiin koneille ja työnteosta tuli tehokkaampaa, tuotteiden hintoja pystyttiin laskemaan ja lopulta ihmistyöntekijöille siunaantui myös vapaa-aikaa.

Koneista on tullut työn tekemisessä itsestäänselvyys. Harva työ onnistuu enää ilman minkäänlaista konetta. Aikaisemmin koneet keskittyivät vain mekaanisiin toimintoihin, mutta nyt ne auttavat meitä ihmisiä myös ajattelussa. Ne mahdollistavat esimerkiksi laskennan ja muistamisen ulkoistamisen. Tulevaisuudessa, kun tekoälyalgoritmit kehittyvät yhä enemmän, joudumme kysymään, että mihin töihin ihmisiä enää lopulta tarvitaan. Jo nyt markkinoilla on tekoälylääkäri ja -lakimies algoritmeja. Robotit hoitavat jo lähettien työtä ja toimivat kokkeina. Mihin tulevaisuudessa enää ihmistä tarvitaan?

Futuristina uskon, että ihmiselle löytyy aina paikka työelämässä. Koneet eivät vie ihmisen tarvetta, me vain työskentelemme enemmän koneiden kanssa. Koneet muuttavat toki toimintaamme ja työelämää.  Näin on aina tapahtunut. Herättelijä on historian kirjoihin unohtunut ammatti. Herättelijän tehtävänä oli koputella aamuisin tehdastyöntekijöiden ikkunaan, jotta he ehtisivät töihin. Herätyskello ja myöhemmin kännykkä ovat tehneet tästä ammattikunnasta tarpeettoman. Nyt meillä on taas ihmisiä, jotka tekevät kännyköitä ja sisältöä kännyköihin. Suomen menestyneimpiä yrityksiä löytyy sisällöntuotannosta – esimerkiksi pelialalta.

Nuoren vastavalmistuneen täytyy olla varautunut siihen, että työelämä tulee jatkossakin muuttumaan. Opit, joita koulu antaa työelämään varten tulevat vanhenemaan osittain tai kokonaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Oppiminen ei saa koskaan loppua, vaan sen tulee olla keskeinen osa jokaisen työtehtävää. Ei tarvitse kuin kääntää katse parikymmentä vuotta taaksepäin, kun huomaa, miten paljon elämämme on muuttunut: kiitos koneiden, tarkemmin sanottuna älypuhelimien, mobiilinetin ja erilaisten sovellusten kehittämisen.

Tämän päivän pk-yrittäjälle ei riitä, että osaa suorittaa hyvin omat hommansa. Suutarin, autokorjaajan, käsityöyrittäjän täytyy ymmärtää esimerkiksi sosiaalisen median työkalujen logiikka. Vanha sanonta kuuluu: jos puu kaatuu ja kukaan ei ole kuulemassa, niin lähteekö siitä ääni? Nyt sanonta vaihtuu muotoon: jos yrittäjä toimii, mutta toiminta ei näy netissä ja sosiaalisessa mediassa, niin onko yritystä edes olemassa? Esimerkiksi kampaaja, joka ei tänä päivänä ole netissä tai somessa eikä omista nettivarausjärjestelmää on pahimmillaan kampaaja, jota ei ole olemassa. Kampaajan osaamisrepertuaarin pitää siis laajeta, ainakin niin, että osaa hankkia someammattilaisen apua. On hyvä myös miettiä, että mikä voi sitten olla se tulevaisuuden ”some”, välttämättömyys, mikä on tarpeellista osata, jotta yrityksen liiketoiminta olisi kannattavaa? 

Niin muuttuu maailma, Eskoni! ymmärsi jo kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi. Maailman muutoksessa myös työ muuttuu ja osaamistarpeet. Elinikäinen oppiminen takaa kilpailukyvyn myös tulevaisuudessa.

Elina Hiltunen

Työelämä muuttuu taas- oletko valmis?

Elina Hiltunen on futuristi, kauppatieteiden tohtori ja diplomi-insinööri. Hänet on listattu maailman 50 johtavan naisfuturistin joukkoon Forbesissa. Hänet on myös listattu maailman 25 johtavan naisfuturistin joukkoon.

Elina on arvostettu luennoitsija ja kouluttaja. Uransa aikana hän on pitänyt satoja tulevaisuusaiheisia luentoja sekä Suomessa että ulkomailla. Ennakointikokemusta Elinalla on esimerkiksi Nokialta, Finprosta ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Hän on myös työskennellyt Aalto yliopiston ARTSissa executive in residence tittelillä. Tällä hetkellä Elina on yrittäjä yrityksessään: What's Next Consulting Oy.

 
 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

10.04.2024
klo 17:00

KUTSU: Keuken talousilta: Miten maailmantalous vaikuttaa omaan yritykseeni?

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori