Blogi

Huono, halpa, hikinen

Start-up-maailmassa puhutaan pivotoinnista, kun kerrotaan miten yritys x päätyikin tekemään jotain ihan muuta kuin alun perin ajateltiin.

Omalla urallani olen tehnyt vähän samaa. Sitä kuvaisin termillä menen sinne minne nokka näyttää.

Olen vaihtanut kirjoittavasta toimittajasta televisioon, sieltä radioon, sieltä puhe- ja valmennusbisnekseen. CV:ni on kuin mielipuolella, mutta hauskaa on ollut. Yrittäjille eteenpäin meneminen onkin usein ylöspäin menemistä tärkeämpää (ja pienyrittäjänä olenkin jo toimitusjohtaja, joten mitäpä tässä.)

Tästä poukkoilusta oli yllättävää hyötyä koronan iskiessä. Ensin piti lusia suruprosessi: kun moni lupaava, kiva tai taloudellisesti merkittävä asia peruuntui, ensin lamaannuin, sitten kielsin kaiken (”tämä on kesään mennessä ohi”), sitten suutuin, ja lopulta vain surin ja olin pettynyt.

Mutta koska yrittäjällä ei ole muuta sosiaaliturvaa kuin kekseliäisyytensä, päätin että nyt ei ole aika jäädä tuleen makaamaan. Oli aika kaivaa jälleen kerran esille kolmen hoon strategia: olla huono, halpa ja hikinen. Se oli toiminut aiemmissakin muutoksissa, joten miksi ei voisi kokeilla nytkin.

Nyt tosin kyseessä ei ollut vapaaehtoinen fiilistely, vaan paras muusa: pakko.

Ensin piti suostua huonouteen; myöntää, että ei osaakaan kaikkea vaikka sellaisen vaikutelman mielellään itsestäni annan. Aloin opiskella digitaalista markkinointia. Aiemmin se oli väistynyt muiden asioiden tieltä, olin pärjännyt ilmankin. Mutta nyt piti suostua oppilaaksi.

Otti luonnon päälle: 25 vuotta sisällöntuotannossa, mutta en ole tajunnut tätä! Enkä tätä! Enkä tätä!

Sitten siirrytään oppimisen seuraavaan vaiheeseen, hikisyyteen. Pitää jaksaa sinnitellä ja tehdä töitä, vaikka lopputuloksesta ei ole mitään tietoa.

Toimen ihmisenä on vaikea sietää sitä, ettei tiedä onko tästä lopulta hyötyä vai ei. Kiristelin hampaita ja väänsin strategiaa. Tein tehtäviä, otin selvää, opiskelin.  

Ja halvalla meni, koska tästä riemusta ei tietenkään kukaan maksanut.  

Mutta, mutta. Pikkuhiljaa digitaalisen tekemisen lainalaisuudet alkoivat saada päässäni muotoa. Opin myös jotain itselleni perin vaikeaa: kysymään neuvoa muilta. Konsultoin digiosaajia, tutustuin täysin uusiin teemoihin. Kudoin itselleni näkymättömästä näkyvää.

Uusiutuminen on välttämätöntä, mutta myös vastenmielistä. Aivomme vastustavat uutta ja hankalaa tutun ja turvallisen sijaan. Siksi olemme uuden äärellä nyrpeitä, vaikka hetken kärsimys tuottaisi hyvää pidemmällä aikavälillä.

Sanomme, että meillä ei ole aikaa, vaikka oikeasti välttelemme kolmea hoota. Sanomme, että ei näitä ennenkään ole tarvittu, vaikka tarkoitamme, että ei oikein kiinnostele tämä opettelu. Siksi monet muutokset jäävät ikuiseen odotushuoneeseen.  Pahimmillaan yrittäjä jää muuttumattomuuden ansaan, jossa ahdistaa paitsi kilpailijoiden uusiutuminen, henkilökohtaisen kasvun tyrehtyminen.

Vuokra-asuntomoguli ja yrittäjä Timo Metsola on tokaissut, että korona on tuottanut ehkä ihmiskunnan suurimman kehitysharppauksen. Opettelimme uutta, kun oli pakko.

Kolmen hoon taustalla on usko siihen, että menestys on siellä, missä itsellä ei vielä ole hallintaa. Siellä, missä huomaa tekevänsä ihan jotain muuta kuin ajatteli.