Sisältöön »
 

Blogi

Kestävä liiketoiminta on viiden kiertotalousaskeleen päässä

Liiketoiminnan tulevaisuus näyttää vastuulliselta. Sijoittajat ja asiakkaat vaativat vastuullista liiketoimintaa. Ympäristölainsäädäntö tiukentuu, samoin yritysten omat päästövähennystavoitteet.

Ratkaisuja löytyy kiertotaloudesta, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan hyödynnetään käytössä olevien tuotteiden ja materiaalien arvoa mahdollisimman pitkään. Kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen.  

Yrityksille kiertotalous tarjoaa työkaluja tuottaa enemmän arvoa vähemmillä resursseilla. Uusi talousmalli auttaa myös varautumaan riskeihin, joista yhä useammat liittyvät ilmastokriisiin ja luontokatoon.

Maailman talousfoorumin vuosittainen raportti kokoaa 1000 asiantuntijan ja johtajan näkemykset liiketoimintaan vaikuttavista riskeistä. Tuoreessa raportissa tulevan vuosikymmenen tärkeimmiksi riskeiksi tunnistettiin ilmastotoimien epäonnistuminen, sään ääri-ilmiöt ja luontokato. Kymmenen tärkeimmän riskin joukossa olivat myös ehtyvät luonnonvarat.

Kiertotalous auttaa varautumaan juuri näihin riskeihin. Vaikka yritys toimii Suomessa, ovat toimitusketjut usein globaaleja. Kiertotaloudessa neitseellisiä luonnonvaroja käytetään vähemmän, mikä tarkoittaa myös vähemmän päästöjä. Kun olemassa olevaa hyödynnetään tehokkaammin, luonnollekin jää tilaa. Kierrätettyjen, biopohjaisten ja kierrätettävien materiaalien suosiminen auttaa varautumaan luonnonvarojen ehtymiseen tai nouseviin hintoihin.

Muutos totutusta uuteen ei ole kuitenkaan helppoa. Siirtyminen liiketoiminnasta, jossa myydään liukuhihnalta uusia tuotteita, kohti asiakaskeskeistä mallia, jossa tuotteet ja materiaalit pysyvät käytössä, vaatii uutta osaamista ja ajattelua.

Sitran uunituore kiertotalousliiketoiminnan käsikirja tarjoaa yrityksille tukea muutokseen. Työkirja on suunnattu kaikille vastuullisesta liiketoiminnasta uudistusta hakeville muutoksentekijöille eri toimialoilla. Käsikirjassa esitellään viisi askelta, joiden avulla yritys voi siirtyä kohti kiertotaloutta:

  • Ymmärrä kiertotalouden merkitys.
  • Tunnista mahdollisuudet.
  • Valitse sopiva liiketoimintamalli.
  • Katso, mitä osaamista tarvitset.
  • Testaa toimivuus ja skaalaa.

Riskeihin varautumisen lisäksi kiertotalouden puolesta puhuvat kiistattomat liiketoimintahyödyt. Esimerkkejä löytyy monia. Kun tuotteita myydään palveluna, asiakas saa käyttöönsä toimivat ja tarpeeseen soveltuvat laitteet. Tuotteet on suunniteltu korjattaviksi ja huollettaviksi, ja ne pysyvät käyttökelpoisina pitkään. Ansaintalogiikka perustuu esimerkiksi kuukausimaksu- tai huoltosopimuksiin. Yritykselle kiertotalouden liiketoimintamallit takaavat tyytyväiset asiakkaat, pitkäkestoiset asiakassuhteet ja tasaisen kassavirran.

Kiertotalouden palvelut luovat myös uusia työpaikkoja. Pestejä syntyy niin digitaalisten alustojen hallintaan, palvelukonseptien suunnitteluun, tuotteiden logistiikkaan ja huoltoon kuin kierrätysmateriaalien käsittelyynkin. Euroopan unioni on arvioinut kiertotalouden luovan alueelleen noin 700 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.

Yhä useammat yritykset kääntävät katseensa kiertotalouden mahdollisuuksiin. Valaistuksen tai vaatteiden myyminen palveluna on jo tänä päivänä kannattavaa liiketoimintaa. Motivaatio kiertotalouteen voi löytyä kaukaa tai läheltä - on tavoitteena sitten vähentää liiketoiminnan riskejä, kehittää asiakaskeskeisiä ratkaisuja tai tarjota merkitystä omille työntekijöille.  

Kestävä liiketoiminta on viiden kiertotalousaskeleen päässä

Marleena Ahonen työskentelee Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa kiertotalouden asiantuntijana erityisesti yritysten vihreän muutoksen edistämisen parissa. Koulutukseltaan Marleena on prosessiteollisuuden diplomi-insinööri. Työelämään Marleena saa virran ihmisten kanssa tekemisestä ja maailman pelastamisesta ja kokee kiertotalouden olevan tähän pelistrategioista ykkönen. Vapaa-ajalla Marleena latautuu nykytanssitunneilla ja merellä. Vaikka muuten tavaroiden omistaminen alkaa olla vähän passé, ei Marleena ole lähitulevaisuudessa valmis luopumaan omasta mahonkiveneestään. (kuva: Miikka Pirinen / Sitra)

 
 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

10.04.2024
klo 17:00

KUTSU: Keuken talousilta: Miten maailmantalous vaikuttaa omaan yritykseeni?

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori