Blogi

Konventio, kampaviineri ja kriisivalmius

Murrosvuosikymmenet tuovat mukanaan monenlaista hienoa ja kiehtovaa uutta, kun teemme matkaa kohti planeettakestäviä järjestelmiä. Harvemmin puhumme siitä, että murroskausi tarkoittaa myös hajoamista ja vanhasta luopumista. Euroopan turvallisuusjärjestelmä, kolmannen sektorin rahoitus, Alkon monopoli, työmarkkinajärjestelmä, Pisa-tulokset – kaikkien edellä mainittujen perustuksissa on enemmän halkeamia kuin haluamme nähdä.

Kun työmarkkinoilla pitäisi jo jonkinlaiseen massaräätälöintiin tai matriisimalliin perustuen toteuttaa henkilökohtaista sopimista, niin meillä jopa liiketoimintakohtaisuus on vielä ylitsepääsemättömän tuntuinen este. Alojen yhteiset työehtosopimukset on perinteisesti julkistettu ammattijärjestön sivulla ja vasta nyt tästä haitallisesta perinteestä ollaan luopumassa. Vertauskuvallisesti, tähän asti kaikissa taloissa on ollut samanlainen sokkeli ja samat materiaalit – silti lopputulokseksi on toivottu ihmistensä näköisiä, erilaisia ja persoonallisia rakennuksia. Toivottavasti viimeistään nyt eri alojen organisaatiot luovat alusta alkaen itselleen uniikin ja vahvan kulttuurisen dna:n, jolla erotutaan ja menestytään itseohjautuvan yhteiskunnan kaudella.

"Työyhteisöjen on tällä kaudella syytä olla vähemmän tehdasmaisia ja nimenomaan kasvattaa ihmiselle sopivan vuorovaikutusympäristön toimivuutta kaiken luonnollisen tuottavuuden perustana."

Kun työyhteisöt keväällä 2020 siirsivät työntekijänsä etätöihin, moni yllättyi. Työntekijät huomasivat työnsä sujuvan paremmin ja nopeammin, joustavuuden lisääntyneen ja asiakkaiden olevan tyytyväisempiä. Moni paikkariippumatonta työtä absoluuttisesti vastustanut johtaja käänsi kelkkansa eikä vähiten oman työnsä parantumisen johdattamana. Todella moni työntekijä pääsi ensimmäistä kertaa maistamaan oman työnsä metatason hallintaa eikä ole siitä enää halukas luopumaan. Aamurytmiset olivat tehneet puolet työpäivästään jo ennen kuin iltarytmiset heräsivät eikä keskipäivän kävelypalaveri ollut myöskään huono idea.

Yhdysvalloissa ennätykselliset neljä miljoonaa työntekijää irtisanoutui työpaikoistaan yksistään huhtikuussa 2021. SAK:n tuoreimmassa jäsentutkimuksessa 89 % haluaa lisää joustavuutta omaan työhönsä jatkossakin. Työntekijän autonomian kasvutarve on tullut jäädäkseen. Me tunnistamme uuden aikakauden alkamisen vasta vuosien kuluttua. Parinkymmenen vuoden kuluttua toki perinteinen kokoaikainen palkkatyö on epätyypillinen työn muoto jo kuluneiden 20 vuodenkin jatkumolla. Nyt saadut kokemukset sekä mm. kasvava perintömassa johtavat entistä useamman valitsemaan jotain muuta kuin jäykkälavettisen kokoaikaisen palkkatyösuhteen.

Työ ja arvon syntyminen jäsentyvät jatkuvasti pienempiin kokonaisuuksiin, joista muodostuu tarpeenmukaisia arvoverkkoja. Hokemat kuten ’kyllä palkalla pitää tulla toimeen’ kannattaisi hiljalleen siirtää arkistoon aikana, jolloin usean tulovirran ihanteet edustavat yhä useammalle turvallisen ja inhimillisen toimeentulon maisemaa.

Kokoaikaista palkkatyösuhdetta puolustaville työmarkkinajärjestöille – kummallakin puolella pöytää – muutos on tietysti alkuun kivulias. Silti Suomi tulee tarvitsemaan jokaisen työsuoritteen, joka on missään muodossa tarjolla ja siksi alustatalouden työsuoritemarkkinan on synnyttävä vastaukseksi tähän. Moni meistä haluaa kahvimaitonsa litran tölkeissä eikä kokonaista navettaa keittiöönsä, joten miksi työtä pitäisi ostaa työmarkkinoilta vain tukkuerissä eli kokoaikaisen palkkatyön muodossa, jos täsmähankintojakin voisi tehdä?

Palaammeko vanhaan normaaliin pandemian taltuttua? Emme, sillä vanhaa normaalia ei koskaan ollutkaan. Meillä oli vain suuri joukko käsiin vanhentuneita, kalliita, vaikeaselkoisia, saastuttavia ja raaka-aineita ylikuluttavia järjestelmiä, joita itsekin tulemme kymmenen vuoden kuluttua katsomaan ehkäpä häpeän ja säälinsekaisten tuntemusten saattelemana. Puhumattakaan siitä, miten nuoremmat sukupolvet niitä katsovat. Arviointi voi olla monta kertaluokkaa kovakouraisempi.

Poikkeusaika on suuri mahdollisuus. Jos todella haluttaisiin tehdä todellisia uudistuksia, niin antaisimme vastasyntyneille pienokaisille sekä sosiaaliturva- että y-tunnuksen. Sotun puitteissa tuore kansalainen saisi kaikki yhteiskunnan palvelut ja y-tunnuksen puitteissa hän tekisi kaikki työsuoritteensa elämänsä aikana riippumatta työn muodosta ja organisoinnista. Olisiko aika luopua teatraalisuudesta ja ryhtyä tekemään kertaluokkaa isompia uudistuksia - ennen kuin on pakko?