Blogi

Mitä missä milloin?

Olen syntymähäslääjä. Jos olisi ollut mahdollista myöhästyä omasta syntymästä, olisin tehnyt sen. Unohtelen, myöhästelen, säädän. Järjestys tuntui mahdottomalta. Maailman kaoottinen perusluonto uhkasi jatkuvalla yliotteella.

Pystyn silti elämään aivan säällistä arkea (joskin läheiseni saattaisivat olla tästä eri mieltä, mutta ei mennä nyt siihen). Miksi? Koska suostun suunnittelemaan.

Ennen lasten syntymää tilanne oli toinen. Elin improvisoiden, pää pilvissä ja avaimet hukassa, aina yllättyneenä velvollisuuksista, jotka yhtäkkiä piti hoitaa. Laskut valuivat ulosottoon, pyykit kasautuivat nurkkiin, työt hoituvat vasta deadlinen mentyä neljä päivää sitten.

Halveksin niitä, jotka suunnittelivat elämäänsä eteenpäin. Se ahdisti. Minä halusin elää vapaana, vailla ajan rajoituksia. Tässähän voi tapahtua vaikka mitä kivaa, kun ei kulje jatkuvasti kalenteri kädessä.

Voi miten väärässä olinkaan. Ensinnäkin se, että ei suunnittele töitään, johtaa myös siihen, ettei pysty suunnittelemaan vapaa-aikaansa. Aina on jokin kesken, aina jokin tekemätön riivaa mieltä. Silloin vapaa-ajastakaan ei saa ihmeitä irti.

Kaaos ei tee elämästä vapaampaa, vaan ahtaampaa. Tilaa tulee, kun suostuu selkeyttämään.

Yrittäjänä olen myös taipuvainen yli- kaikkeen. Ylisuorittamiseen, ylipitkiin päiviin, ylisuuriin odotuksiin.

Sen vastalääkettä on riittävän määrittely.

Mikä on riittävän hyvää arkea? Mistä tiedän, että tein tänään riittävästi töitä, hoidin sen verran kuin oli mielekästä yhdelle päivälle? Tekeminenhän ei koskaan lopu. Kysymys on siitä, mikä on sellainen annoskoko päivälle, että yrittäjän maratonia jaksaa mahdollisimman pitkään hyvä vire säilyttäen.

Riittävästi on korkeintaan kolme tärkeää asiaa päivässä. Korkeintaan! Kaksikin on jo hyvä. Aluksi tämä tuntuu aikaoptimista mahdottomalta. Mutta kymmenen tärkeää asiaa vimosen päälle hoidettuna viikon aikana, onko huono? Vai riittävästi?

Kun tiedetään, mikä on kaikkein tärkeintä, se laitetaan kalenteriin: missä ja milloin ovat taikakysymyksiä, jotka laittavat asiat tapahtumaan melkein puolet todennäköisemmin kuin jos miettisi, että kattellaan myöhemmin.

Sitten tehdään se, mitä on itsen kanssa sovittu, ja sen jälkeen hoidetaan helpompia ja mielekkäämpiä hommia. Ei sählätä montaa asiaa kerralla, vaan tehdään keskittyneesti yhtä.

Päätetään, milloin työpäivä alkaa, ja milloin se päättyy. Ollaan perheen kanssa lunastaen puhe siitä kuinka tärkeä se itselle on. Vapaat vietetään kuin Ellun kanat. Niin voi olla, kun tietää, milloin tekemätön tapahtuu. Sille on kalenterissa paikka.

Kaaos vähenee, kun suostuu tekemään jotain toisin kuin ennen. Ottamaan kalenterin kauniiseen käteen, vähentämään tekemistä, keskittymään tärkeään. Tehdään mahdottomasta vain vaikeaa.

Anna Perho