Uutiset

13.03.2020

Tiedote 13.3.2020 KEUKE VARAUTUU NEUVOMAAN PANDEMIAN SEURAUKSISTA KÄRSIVIÄ YRITYKSIÄ


Tiedote 13.3.2020

Joka yrittäjän talouskoulu toteutetaan livestreamina

KEUKE VARAUTUU NEUVOMAAN PANDEMIAN SEURAUKSISTA KÄRSIVIÄ YRITYKSIÄ

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy (Keuke) siirtää koulutustapahtumansa verkkoon. Tiistaina 17. maaliskuuta Nurmijärvellä pidettäväksi suunniteltu Joka yrittäjän talouskoulu toteutetaan livestreamina verkon kautta. Tapahtumaan ilmoittautuneille ilmoitetaan muutoksesta henkilökohtaisesti, mutta Keuken kotisivuilta löytyvä tapahtumalinkki on avoin kaikille.

– Toimimme nyt valtioneuvoston suositusten mukaisesti emmekä järjestä isoja yleisötapahtumia pandemian aikana. Haluamme kuitenkin tarjota suunnitellut koulutustapahtumat asiakkaillemme ja siihen verkko tarjoaa hyvän vaihtoehdon, kertoo Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen.

Keuken toiminta jatkuu pandemiasta huolimatta normaalisti. Asiakkaita tavataan ja yrityksiä neuvotaan. Keukessa varaudutaan myös pandemiasta aiheutuvan ylimääräisen neuvonnan järjestämiseen.

– Toimimme kaikin puolin vastuullisesti ja tehostamme tilojemme siivousta ja käsihygieniaa. Ohjeistamme asiakkaitamme ja henkilökuntaamme, että flunssaoireisena ei tulla paikalle. Meillä on mahdollista tarvittaessa tehdä neuvontaa myös etätyönä ja olla yhteyksissä asiakkaisiin verkkoneuvotteluna tai puhelimitse.

– Me emme vielä voi tarkkaan tietää, mitä kaikkea tämä erityistilanne tulee aiheuttamaan meidän paikallisessa yrityskentässä, mutta monenlainen rahoitus- ja kriisineuvonta tulee varmasti lisääntymään. Autamme parhaamme mukaan ja olemme varautuneet siirtämään myös kesälomiamme, mikäli neuvonnan tarve lisääntyy merkittävästi.

Keuke on paikallinen kehittämisyhtiö, joka auttaa keskiuusmaalaisia yrityksiä kehittymään ja kasvamaan Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan alueilla. Neuvomme ammattitaidolla kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin aktivoimisessa, talous- ja rahoituskysymysten läpikäynnissä, investointien suunnittelussa, yhteistyökumppaneiden löytämisessä, kansainvälistymisessä ja omistajan vaihdoksissa.

Lisätietoja: Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen, puhelin 050 549 2213. www.keuke.fi. Löydät meidät myös Facebookista, Instagramista ja LinkedInistä.

 
 
 
 

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 






 
 

Jätä tämä tyhjäksi


 
 

Liity postituslistalle

 

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

› Näytä kartalla

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 

Keuke, Development Centre Ltd. Helsinki Region North, aims to create growth for the region thorough counselling and supporting local businesses. Our services include for example:

Our clients, local SME′s, have insofar been exceedingly satisfied with our services, and we strive to keep it that way.

Keuke is owned by seven municipalities in Central Uusimaa: Kerava, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo and Karkkila and our services are free of charge for our clients.

Helsinki Region North, Central Uusimaa, has an excellent logistic position at the border of the best markets. It is part of the Helsinki metropolitan area and is the gateway to Finnish, European and Eastern markets, such as Russia and the Baltic countries.

Our Contact details:
Address: Puuvalonaukio 2D, 2rd floor
Kerava

Tel: +35850 341 3210

Keuke, Utvecklingscentret för Mellersta Nyland, är ett företagsrådgivningsbolag som ägs av sju kommuner i Mellersta Nyland. Vi sträver efter att skapa tillväxt på området genom att stöta och rådda små och medelstora företag i till ex. följande frågor:

Utöver dessa tjänster, organiserar vi också flera större evenemang och utbildningar om året med varierande tema inom affärslivet.

Keukes rådgivningstjänster är kostnadsfria och betjänar företag som är verksamma i våra ägarkommuner: Borgnäs, Högfors, Kervo, Nurmijärvi, Sibbo, Träskända och Tusby.

Våra kunder har såtillvida varit väldigt nöjda med våra tjänster och vi kämpar för att det kommer att vara så också i framtiden.

Ytterligare information:

Elina Duréault, företagsrådgivare
gsm 050 3668 588

Elina Pekkarinen, verkställande direktör
gsm 050 549 2213

E-post: förnamn.efternamn(at)keuke.fi

SIBBO

Sibbo är en snabbt växande tvåspråkig kommun som ligger på ca 25 km:s avstånd från Helsingfors och Borgå och är en del av huvudstadsregionens ekonomi- och pendlingsregion. Sibbos läge invid Lahtis och Borgå motorvägar är logistiskt sett utmärkt. Man når Helsingfors-Vanda flygplats samt Nordsjö hamn under en halv timme.

Sibbo kommun säljer företagstomter på Lönnbacka företagspark och Bastukärr logistikområde.

Bastukärr arbetsplatsområde omfattar ett område på ca 230 hektar invid Kervovägen. Området lämpar sig väl för logistikfunktioner som kräver stort utrymme. Även serviceföretag kan etablera sig på området.

Lönnbacka företagsparkets arbetsplatsområden är beläget invid Mårtensbyvägen mellan Nickby och Tallmo. Det finns lediga företagstomter på området.

Lediga företagstomter och lokaliteter:
http://www.sipoo.fi/se/service/bygga_och_bo/tomter_till_salu
http://www.sipoo.fi/se/kartor