Sisältöön »
 

Uutiset

18.12.2020

Yritysten kustannustuen haku käynnistyy 21.12.2020 klo 9:00

Valtiokonttori avaa yritysten määräaikaisen kustannustuen sähköisen hakupalvelun maanantaina 21.12.2020 kello 9.

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia kesä—lokakuussa 2020 verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuonna 2019. Jos yritys on perustettu 1.5.2019 tai sen jälkeen, vertailukausi on 1.1.-29.2.2020.

Tukea saadakseen sitä ei tarvitse kiirehtiä hakemaan heti hakuajan alkaessa. Tuesta säädetään laissa, joten kaikki yritykset, jotka täyttävät tuen saamisen edellytykset ja hakevat sitä hakuaikana, tulevat tukea saamaan. Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 26.2.2021 asti.


Tukea voi hakea myös harkinnanvaraisin perustein

Tuen piiriin kuuluvat toimialat on määritelty tänään 18.12. annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Lista toimialoista tarkentaa tuen kohdentumista koronasta kärsineille yrityksille. Toimialalistauksen avulla voidaan huomioida mahdolliset muut syyt yrityksen liiketoiminnan laskemiseen. Näitä ovat esimerkiksi yrityksen liiketoiminnan kausivaihtelu tai liikevaihdon lasku muista kuin koronaepidemiasta johtuvista syistä.

Yritys voi tarkistaa Valtiokonttorin verkkosivuilta ne toimialat, jotka kuuluvat asetuksen mukaan kustannustuen piiriin.

Jos yrityksen toimiala ei asetuksen mukaan kuulu tuen piiriin, yritys voi kuitenkin hakea kustannustukea, jos sen liikevaihto on laskenut koronan vuoksi yli 30 prosenttia kesälokakuussa 2020 verrattuna samaan ajankohtaan vuonna 2019. Yrityksen tulee osoittaa erityisen painavat syyt sille, että sen liikevaihto on alentunut koronatilanteen vuoksi. Erityisen painavaksi syyksi voidaan katsoa esimerkiksi sellainen rajoitus tai määräys, jonka takia elinkeinon harjoittaminen on vaikeutunut.


Laskuri auttaa tukimäärän arvioinnissa

Tuen saamisen edellytyksenä on, että yrityksen liikevaihdon täytyy olla laskenut yli 30 prosenttia vertailuajankohtaan nähden. Valtiokonttori saa tiedot yrityksen liikevaihdosta yrityksen Verohallinnolle tekemistä ALV-ilmoituksista tai niiden puuttuessa yrityksen omasta ilmoituksesta.

Valtiokonttorin verkkosivuilta löytyy laskuri, jonka avulla voi arvioida, onko yritys oikeutettu tukeen. Laskuri on suuntaa antava, eikä sen ilmoittama tulos ole virallinen päätös kustannustuesta, vaan tukea pitää hakea erikseen sähköisessä asiointikanavassa.


Tarkista hakemuksen vaatimat tiedot

Ennen hakemista kannattaa varmistaa, että kaikki hakemuksen täyttämiseen vaadittavat tiedot ovat saatavilla. Näitä tietoja ovat:

• Tuki- ja vertailukuukausien myynnin tiedot kuukausitasolla, ellei tietoja ole ilmoitettu Verohallinnolle kuukausittaisella ALV-ilmoituksella
• Joustamattomien kulujen ja menetysten tiedot tukikuukausilta kuukausittain
• Tiedot muualta saaduista koronapandemiaan liittyvistä vakuutuskorvauksista ja tuista

Valtiokonttori saa yrityksen muut talous- ja palkkatiedot Verohallinnolta ja tulorekisteristä.


Usein kysytyt kysymykset ja asiakaspalvelu auttavat hakijaa

Ensin kannattaa tarkistaa, löytyykö omaan kysymykseen jo vastaus usein kysyttyjen kysymysten joukosta tai kustannustuki-palvelusivuilta.

Jos vastausta ei löydy, kustannustuen puhelin- ja chat-palveluista saa neuvontaa. Puhelin palvelee arkisin 9–15 numerossa 0295 50 3050. Chat-palvelu on saatavilla asiointikanavaan kirjautuneille.

Valtiokonttorin verkkosivuille on tulossa myös ohjevideo, joka auttaa hakemuksen täyttämisessä.


Päätökset julkaistaan Valtiokonttorin verkkosivuilla

Kustannustukihakemukset ja -päätökset julkaistaan Valtiokonttorin verkkosivulla. Sivulta voit seurata esimerkiksi hakemuksesi käsittelyvaihetta tai raportointitietoa hakemuksista ja niiden käsittelystä. Ensimmäiset tilastot hausta julkaistaan vielä tämän vuoden puolella.

Lisätietoja:

Pääjohtaja Timo Laitinen, puh. 040 060 3561
Toimialajohtaja Jyri Tapper, puh. 0295 502 950
Palvelupäällikkö Tuomo Yliluoma, puh. 0295 503 349

Jos sinulla on kysyttävää tai tarvitset hakemiseen apua, autamme mielellämme. 
Soita 050 341 3210 tai lähetä sähköpostia keuke @keuke.fi 

Lähde: https://www.valtiokonttori.fi/uutinen/yritysten-kustannustuen-haku-kaynnistyy-21-12-2020-klo-900/#9e8c3427

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

10.04.2024
klo 17:00

KUTSU: Keuken talousilta: Miten maailmantalous vaikuttaa omaan yritykseeni?

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori