Sisältöön »
 

Uutiset

03.09.2018

Tiedote 3.9.2018: Yrittäjä on nimikkopäivänsä ja onnittelut ansainnut - KUNTIEN ELINVOIMA TEHDÄÄN YRITYKSISSÄ

Tiedote 3.9.2018

Yrittäjä on nimikkopäivänsä ja onnittelut ansainnut
KUNTIEN ELINVOIMA TEHDÄÄN YRITYKSISSÄ

Paikallisilla yrityksillä pienistä suuriin, on tärkeä rooli jokaisella paikkakunnalla. Hyvin menestyvät yritykset tekevät palveluillaan paikkakunnasta vireän, vetovoimaisen ja haluttavan. Luonnollisesti yritykset tarjoavat työpaikkoja ja tuovat verotuloja kunnalle.

Suurin osa yrittäjistä tekee työtä yksin tai alle 10-hengen tiimeissä. Yrittäjällä on siis harvoin sparrauskumppania tai eri kehittämisen asiantuntijoita ympärillään. Paikallisen kehittämisyhtiön tehtävänä on löytää yrityksistä kasvun potentiaali: auttaa markkinoinnissa, investointien suunnittelussa, tuotekehityksessä, rekrytoinnissa ja verkostojen rakentamisessa.

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy eli Keuke on paikallinen kuntien ja yrittäjäjärjestöjen kehittämisyhtiö, joka auttaa seitsemän uusmaalaisen kunnan yrityksiä kehittymään ja kasvamaan. Lisäksi Keuke neuvoo uudet yrittäjät alkuun. Keuke toimii Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan alueilla.

– 96 prosenttia Keuken asiakkaista on valmis suosittelemaan palveluitamme toisille yrittäjille. Se on hyvä osoitus paitsi hyvästä palvelusta, myös palvelun tarpeesta. Kehittämisneuvontaa pidetään tarpeellisena ja yrittäjät kokevat selkeästi hyötyvänsä saamistaan neuvoista, toteaa Keuken yrityspalvelupäällikkö Riitta Backman.

INFOTILAISUUDET HERÄTTÄVÄT AJATTELEMAAN TOISIN

Keuke järjestää vuosittain kymmeniä info- ja koulutustapahtumia, jotka herättelevät yrityksiä miettimään asioita uudella tavalla ja jotka innostavat kehittämään omaa yritystään. Keuken tapahtumiin osallistuu vuosittain yli 1800 henkeä.

– Tänä syksynä tilaisuuksia järjestetään muun muassa verotuksen muutoksista, tuottavuudesta, itsensä johtamisesta, riskien hallinnasta ja sotemarkkinoinnista. Järjestämme myös joulukuussa suositut Keuken yritystreffit, jossa yritykset pääsevät tutustumaan uusiin mahdollisiin yhteistyökumppaneihin, Backman kertoo.

Keuke neuvoo vuosittain lähes reilut 1500 asiakasta. Uusien asiakkaiden osuus luvusta on noin puolet.

– Yrittäjän päivän viestimme kaikille yrittäjille on, että jokainen päivä on hyvä paitsi yrittää, niin myös kehittää. Kun jaksaa innostua omasta yrittämisestään uudelleen ja uudelleen, se näkyy parempana tuloksena.

Valtakunnallista yrittäjän päivää vietetään perinteisesti 5. syyskuuta.

Lisätietoa: Yrityspalvelupäällikkö Riitta Backman, puhelin 050 305 6771. www.keuke.fi, www.facebook.com/kehittamiskeskus.

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

24.04.2024
klo 17:00

Kutsu: Keuken myynti- ja markkinointi-ilta: Myyntiä digitaalisessa maailmassa analogisille ihmisille

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori