Sisältöön »
 

Uutiset

12.08.2019

Etsimme joukkoomme nyt uutta YRITYSKEHITTÄJÄÄ kasvun kumppaniksi ja sparraajaksi

Me autoimme viime vuonna 2000 yritystä kasvamaan ja kehittämään. Teimme liiketoiminnan arviointeja, tuotekehityssuunnitelmia, markkinointisuunnitelmia, autoimme hakemaan rahoitusta investoinneille ja järjestimme lukuisia innostavia tapahtumia. Keuke on seitsemän yrittäjämyönteisen kunnan omistama dynaaminen kehittämisyhtiö Keski-Uudellamaalla, joka omalla osaamisellaan lisää alueen elinvoimaisuutta ja hyvinvointia.

ETSIMME JOUKKOOMME NYT UUTTA

YRITYSKEHITTÄJÄÄ

KASVUN KUMPPANIKSI JA SPARRAAJAKSI.

Tehtävässäsi tuet keskiuusmaalaisia yrityksiä toimintansa kehittämisessä. Vahvana liiketoiminnan osaajana analysoit tunnuslukuja ammattitaidolla ja sparraat asiakkaidesi kanssa monipuolisesti esimerkiksi tuottavuuden kehittämisessä, kannattavuuden parantamisessa tai markkinoinnin aktivoimisessa. Autat asiakkaitasi myös rahoituksen hakemisessa ja yhteistyöverkostojen rakentamisessa. Kontaktoit aktiivisesti asiakkaitasi ja tapaat heitä sekä Keuken toimipisteissä että kentällä eri puolilla toimialuettamme.

Sinulla on vahvaa liiketoimintaosaamista ja yritystalouden analyysitaitoja sekä myynnin ja markkinoinnin tuntemusta. Osaat kehittää ja rakentaa verkostoja, ja olet myös kielitaitoinen. Luonnollisesti arvostamme oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja vakuuttavaa otetta laajalla yrityskentällä. Sinulla on myös työhön soveltuva yliopisto- tai amk-tason koulutus.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja käytännönläheisen näköalapaikan yritystoiminnan kehittämiseen yhdessä mukavien asiakkaiden ja kollegoiden kanssa.

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Elina Pekkarinen, puh. 050 549 2213 (varmimmin ma 19.8. klo 9-12, to 22.8. klo 9-12 tai ti 27.8. klo 9-12) tai elina.pekkarinen (at ) keuke.fi. Hakuprosessista saat lisätietoa Baronan rekrytointikonsultti Sari Heermanilta, puh. 040 840 0042. Lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveineen CV-liitteen ja lomakkeella nauhoitettavan videohaastatteluvastauksen kera TÄSTÄ viimeistään torstaina 29.8.2019.

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

24.04.2024
klo 17:00

Kutsu: Keuken myynti- ja markkinointi-ilta: Myyntiä digitaalisessa maailmassa analogisille ihmisille

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori