Sisältöön »
 

Uutiset

19.11.2019

Me olemme vuoden yrityskummialue

ME OLEMME VUODEN YRITYSKUMMIALUE

Keski-Uusimaa on valittu vuoden 2019 yrityskummialueeksi. Yrityskummitoiminta on kasvanut sekä määrällisesti että laadullisesti Keski-Uudellamaalla. Tämän lisäksi alue sai erinomaiset asiakastyytyväisyystulokset Suomen Yrityskummien laatukyselyssä.

Keski-Uudenmaan yrityskummitoiminnan aluekoordinaattori, Keuken palvelukoordinaattori Minna Lojander on ilahtunut tunnustuksesta.

- Yrityskummitoiminta tukee hienosti Keuken tekemää sparraus- ja neuvontatyötä. Kummista yritys saa henkilökohtaisen kumppanin ajatustenvaihtoon ja päätösten tekemistä tukemaan. Me suosittelemme yrityskummeja aina erityisesti sellaisille yrittäjille, jolla ei ole yrityksen sisällä tai lähipiirissä mahdollisuutta käydä yrityksen asioita läpi. 

Suomen Yrityskummien laatuselvitys toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Selvityksellä mitataan asiakastyytyväisyyttä ja yrityskummien sitoutuneisuutta toimintaan. Suomen Yrityskummit ry:n hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Nurmirannan mukaan laatuselvitysten tulokset ovat kauttaaltaan erinomaisia ja asiakaspalaute oli myönteistä ja rohkaisevaa.

Keski-Uusimaa on pienehkönä alueena suurimman alueemme vieressä pitänyt erinomaisesti pintansa kehittymisessään ja edennyt erinomaisesti eri mittareilla, toteaa Nurmiranta.

Keski-Uudellamaalla yrityskummitoimintaa koordinoivan aluekummi Pekka Raitalan mukaan tulokset kertovat siitä, että alueen yrityskummit ovat erittäin sitoutuneita toimintaan.

 - Meillä Keski-Uudellamaalla toimii aktiivisesti yli kolmekymmentä yrityskummia. Verkostoomme on tullut useita uusia jäseniä tämän vuoden aikana ja olemme verkottunut hyvin eri yritystoimijoiden kanssa. Suuri kiitos tästä valinnasta kuuluu myös Keukelle, joka toimii tiiviissä yhteistyössä alueen yrityskummien kanssa, Raitala kertoo.

Suomen Yrityskummit ry on kokeneista yrittäjistä, yritysjohtajista ja liike-elämän asiantuntijoista koostuva valtakunnallinen verkosto, johon kuuluu 1200 jäsentä. Yrityskummit tarjoavat osaamistaan ja kokemustaan maksuttomasti Suomessa toimivien yrittäjävetoisten yritysten liiketoiminnallisten haasteiden ratkaisemiseksi. www.yrityskummit.fi

 Haluaisitko sinä oman yrityskummin?

 Ota yhteyttä: minna.lojander@keuke.fi, puhelin 041 525 8485

 

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

24.04.2024
klo 17:00

Kutsu: Keuken myynti- ja markkinointi-ilta: Myyntiä digitaalisessa maailmassa analogisille ihmisille

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori