Sisältöön »
 

Uutiset

29.01.2015

Pk-yritysten kansainvälistymiseen 10 miljoonan euron lisäpanostus

Pk-yritysten kansainvälistymiseen 10 miljoonan euron lisäpanostus

Hallitus jakoi tänään 29.1.2015 10 miljoonaa euroa Pk-yritysten kansainvälistymiseen. Avustukset tukevat erityisesti yritysten kansainvälistymisvalmiuksia vahvistavia konsultointihankkeita, mutta myös muiden kansainvälistymistä edistävien hankkeiden, kuten markkinaselvitysten, messuosallistumisten jne. rahoittaminen on mahdollista.

- Pk-yritysten kansainvälistymiseen on syytä panostaa, koska nyt vain pieni osa pk-yrityksistämme harjoittaa suoraa vientiä. Usein kansainvälistyminen on ainoa mahdollisuus yrityksen voimakkaaseen kasvuun, joten kansainvälistymisen edistäminen on erityisen tärkeää myös kasvun ja työllisyyden kannalta. Tällä päätöksellä vahvistetaan kansainvälistymishankkeiden toteuttamisedellytykset maan kaikilla alueilla , toteaa työministeri Lauri Ihalainen.

Määrarahat jaetaan Etelä- ja Länsi-Suomen ELY-keskusten alueille. Kansainvälistymisen edistäminen on keskeisellä sijalla myös Suomen rakennerahasto-ohjelmassa. Näin ollen Itä- ja Pohjois-Suomen pk-yritysten kansainvälistymistä voidaan tukea näillä alueilla rakennerahasto-ohjelman varoista.

ELY-keskukset toimivat kiinteänä osana TeamFinland -verkostoa niiden pk-yritysten kansainvälistymiseen tarkoitetulla rahoituksella on keskeinen rooli TeamFinland-toimintamallissa. Nyt jaettu määräraha vahvistaa osaltaan TeamFinland-verkoston pk-yritysten kansainvälistymiseen käytettävissä olevia resursseja.

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

10.04.2024
klo 17:00

KUTSU: Keuken talousilta: Miten maailmantalous vaikuttaa omaan yritykseeni?

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori