Sisältöön »
 

Uutiset

31.03.2020

Yksinyrittäjille 2000 euron toimintatuki koronavirustilanteessa – haku avautuu mahdollisimman pian

Työ- ja elinkeinoministeriö 31.3.2020
Tiedote

Yksinyrittäjille 2000 euron toimintatuki koronavirustilanteessa – haku avautuu mahdollisimman pian

Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa. Haku tapahtuu yrityksen sijaintikunnasta. Tuen suuruus on 2000 euroa. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen.

Haku pyritään avaamaan kunnissa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa. Kunnat tiedottavat tuen avautumisesta. Kunnille laaditaan tuen myöntämiseen käytännönläheiset ohjeet sekä valmis hakulomakepohja.


Avustuksen ehtona heikentynyt taloudellinen tilanne

Tukea voi hakea yksin taloudellista toimintaa harjoittava Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä tai ammatinharjoittaja, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa, mukaan lukien freelanceryrittäjät.

Yrityksessä saattaa olla useita yrittäjäasemassa olevia henkilöitä, jotka eivät ole palkansaajan asemassa eli työsuhteessa, mutta ei välttämättä yhtään työsuhteista henkilöä. Nämä usean yrittäjän yritykset kuuluvat ELY-keskusten palveluiden piiriin. Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista tukea voivat hakea osakeyhtiöt sekä kommandiittiyhtiöt, avoimet yhtiöt ja osuuskunnat, jotka työllistävät vähintään kuusi työsuhteessa olevaa henkilöä.

Avustuksen myöntämisen ehtona on yksinyrittäjän osoittama merkittävä heikentynyt taloudellinen tilanne ja liikevaihdon alenema koronaviruksen takia 31.12.2019 jälkeen. Tuki on harkinnanvarainen. Tukea ei voi myöntää, jos yritys on ollut taloudellisissa vaikeuksissa ennen koronakriisiä,eikä yritykselle, jolla on verovelkoja.

Avustusta voidaan maksaa 1.3.2020–31.8.2020 välillä aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuki on määräaikainen ja sitä voi hakea 30.9.2020 saakka.

Yksinyrittäjä voi hakea myös työttömyysturvaa

Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa. Jos yksinyrittäjä on hakenut tukea kunnista, se otetaan myöhemmin huomioon haettaessa työttömyysturvaa.

Valtio ja kunnat tekevät tuen myöntämisestä toimeksiantosopimuksen, joka perustuu Kuntaliiton ja työ- ja elinkeinoministeriön yhdessä valmistelemaan sopimuspohjaan. Valtio rahoittaa tuen kokonaisuudessaan. Yksinyrittäjille myönnettävissä oleva tukisumma määritellään kuntakohtaisesti sen mukaan, kuinka paljon kunnassa on yksinyrittäjiä. Kunnan käytettävissä oleva rahoitus on laskennallinen osuus valtion myöntämästä 100 miljoonaa eurosta.


Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny Hasu, p. 029 504 7213
osastopäällikkö Marja-Riitta Pihlman, TEM, p. 029 504 9208
osastopäällikkö Ilona Lundström, TEM, puh. 029 504 7186
neuvotteleva virkamies Jaana Lappi, TEM, puh. 029 506 2658
hallitusneuvos Jan Hjelt, TEM, puh. 029 504 8940
varatoimitusjohtaja Timo Reina, Kuntaliitto, p. 09 771 2700
alueet ja yhdyskunnat -yksikön johtaja Jarkko Huovinen, Kuntaliitto, p. 09 771 2550
lakiasian johtaja Juha Myllymäki, Kuntaliitto, p. 09 771 2193


Tiedote luettavissa myös täältä.

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

24.04.2024
klo 17:00

Kutsu: Keuken myynti- ja markkinointi-ilta: Myyntiä digitaalisessa maailmassa analogisille ihmisille

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori