Sisältöön »
 

Uutiset

20.10.2020

Yritysneuvontapalvelut nousivat kriisivuonna täyteen arvoonsa - KEUKEN ASIAKASTYYTYVÄISYYS LÄHELLÄ TÄYTTÄ SATAA

Yritysneuvontapalvelut nousivat kriisivuonna täyteen arvoonsa

KEUKEN ASIAKASTYYTYVÄISYYS LÄHELLÄ TÄYTTÄ SATAA

Lähes jokainen Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy:n (Keuke) asiakas on valmis suosittelemaan palveluja toisille yrittäjille. Suositteluprosentti oli Keuken tämän vuoden asiakastyytyväisyyskyselyssä huikeat 99 prosenttia. Viime vuoden tutkimukseen verrattuna tulos parani viidellä prosenttiyksiköllä.

Keuke tutkii asiakastyytyväisyyttään vuosittain. Tämänvuotinen kysely toteutettiin syys-lokakuussa ja lähetettiin sähköpostilla kaikille Keukessa 1.10.2019–31.8.2020 välisenä aikana asioineille. Kyselyyn vastasi 186 asiakasta, mikä on kahteen aikaisempaan vuoteen noin 40 kappaletta enemmän.

– Olen todella iloinen, että yritykset ovat osanneet käyttää palveluitamme ja erityisen iloinen siitä, että olemme osanneet tarjota heille juuri sopivia ja toimivia neuvoja ja ratkaisuja, toteaa Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen.

– Elämme parhaillaan taloudellisesti haastavaa aikaa, jossa monelta liiketoiminnalta on mennyt lähes kokonaan toimintaedellytykset ja markkinat. Kaikki yritysten liiketoiminnan kehittämistoimet ovat nyt todella tarpeellisia. Ne, jotka osaavat visioida uusia toimintamalleja ja ne, jotka löytävät markkinoilta uusia kohderyhmiä, ovat voittajia.

Yrityksen kehittämistoimissa suosituimpia olivatkin liiketoiminnan arvioinnit ja strategian selkeyttämiset (44% vastaajista). Markkinointisparraus on perinteisesti tilastojen kärjessä, ja tänäkin vuonna 30 prosenttia asiakkaista haki neuvoja markkinoinnin tehostamiseen.

Uutena kohtana kyselyssä oli koronatilanteesta selviytyminen, johon apua haki 23 prosenttia vastaajista. Lukua arvioidessa kannattaa huomioida, että kysely sijoittuu puoliksi koronakriisiä edeltävään aikaan.


PALVELU ASIANTUNTEVAA JA RIPEÄÄ – NEUVONNASTA TODELLISTA HYÖTYÄ 

Asiakastyytyväisyystutkimuksessa kysyttiin asiakkaiden mielipidettä neuvonnasta saadusta hyödystä. Myös näissä luvuissa oli reilua nousua edellisestä vuodesta. Vastaajista 97 prosenttia koki, että häntä autettiin juuri niissä asioissa, joihin apua hakikin. Neuvonnan koettiin olevan hyödyllistä yritystoiminnan kehittämisen kannalta (96% vastaajista) ja Keuken yritysneuvonta vahvisti yrityksen omia suunnitelmia (95% vastaajista).

Keuken asiantuntijat saivat huippulukemat asiantuntevuudesta (9,4 asteikolla 4–10), ripeydestä (9,4) ja palveluhalukkuudesta (9,6).

Keuke oli suurelle osalle vastaajia entisestään tuttu toimija (41%). Ystävän suosituksesta Keukeen löysi 20 prosenttia vastanneista. Kaksitoista prosenttia vastanneista tuli verkoston, kuten pankin, ELY-keskuksen tai TE-toimiston ohjauksella ja yhteentoista prosenttiin otettiin suoraan yhteyttä Keukesta.

– Me teemme paljon proaktiivista työtä ja soitamme toimialueen yrityksiin. Lähes kaikki kontaktoidut yritykset ovat olleet hyvin iloisia ja otettuja yhteydenotosta. Useimmiten keskustelun jälkeen löytyy myös akuutteja tarpeita erilaisille kehittämistoimille, Elina Pekkarinen toteaa.

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset löytyvät Keuken kotisivuilta osoitteesta: https://www.keuke.fi/client/keuke/userfiles/keuken-asiakastyytyvaisyyskysely-2020.pdf 

Keuke on paikallinen kehittämisyhtiö, joka auttaa keskiuusmaalaisia yrityksiä kehittymään ja kasvamaan Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan alueilla. Neuvomme ammattitaidolla kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin aktivoimisessa, talous- ja rahoituskysymysten läpikäynnissä, investointien suunnittelussa, yhteistyökumppaneiden löytämisessä, kansainvälistymisessä ja omistajan vaihdoksissa.

Lisätietoja: Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen, puhelin 050 549 2213. www.keuke.fi. Löydät meidät myös Facebookista, Instagramista ja LinkedInistä.

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

24.04.2024
klo 17:00

Kutsu: Keuken myynti- ja markkinointi-ilta: Myyntiä digitaalisessa maailmassa analogisille ihmisille

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori