Sisältöön »
 

Uutiset

15.01.2021

Vuonna 2020 Keuken toimialueella perustettiin 1345 uutta yritystä - YRITTÄMISEN LISÄÄNTYMINEN PITKÄAIKAINEN TRENDI

Vuonna 2020 Keuken toimialueella perustettiin 1345 uutta yritystä

YRITTÄMISEN LISÄÄNTYMINEN PITKÄAIKAINEN TRENDI

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy:n (Keuke) toimialueella perustettiin viime vuonna ennätykselliset 1345 uutta yritystä. Keuke tarjoaa yrityskehityspalveluita Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan alueilla. Vuoteen 2019 verrattuna yrityksiä perustettiin 124 kappaletta enemmän ja vuoteen 2018 verrattuna 157 kappaletta enemmän.

– Vuotta 2020 leimaa osaltaan korona ja talouden epävarmuus. Yrityksiä perustetaan enemmän taloudellisen taantuman kuin noususuhdanteen aikana. Mutta kyllä tässä on kyseessä pitkäaikainen trendi eli työn tekemisessä yrittäjyys tulee koko ajan kasvamaan, toteaa Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja Elina Pekkarinen.

– Asenteet yrittämistä kohtaan muuttuvat koko ajan myönteisimmiksi. Yrittäjyys nähdään hyvänä mahdollisuutena hyödyntää omaa osaamistaan.

Perustetuissa yrityksissä yksi toimiala nousee ylitse muiden ja se on palveluala, josta erityisesti hyvinvointi ja terveys. Myös erilaiset kädentaidot nousevat esille perustetuista yrityksistä.

AIKAA MIETTIÄ MITÄ HALUAN TEHDÄ

Keuke neuvoi viime vuonna 487 asiakasta yrityksen perustamisessa, mikä oli myös ennätysmäärä. Uusyritysneuvonnassa vuosi 2020 oli yhtä epätavallinen kuin koronan sävyttämä vuosi ylipäätänsä.

–  Alkuvuosi oli vilkastahtinen ja maaliskuun puolivälistä alkoi sitten muutaman viikon totaalihiljaisuus yritysten perustamisessa. Alkukesästä oltiin jo takaisin normaalissa työtahdissa, tosin korona sävytti kaikkia keskusteluja tavalla tai toisella, kertoo uusien yritysten neuvontaa tekevä Keuken asiakkuuspäällikkö Sari Virta.

Virran mukaan viime vuonna perustettujen yritysten taustalla löytyi paljon samankaltaisia vaikuttimia.

– Toisaalta keskusteluissa nousi esille palkkatyön epävarmuus ja esimerkiksi lomautukset. Toisaalta näkyi se, että ihmiset pysähtyivät koronan ansiosta miettimään, mitä he elämältään haluavat ja mitkä arvot ovat tärkeitä. Monilla asiakkailla yrittäjäksi ryhtyminen on ollut aluksi sivutoimista, eli jonkinlaista kokeilua ja ehkä varasuunnitelman tekoa tulevaisuutta varten. 

Keuken uusyritysneuvonnan kautta perustetut yritykset ovat tilastollisesti elinvoimaisempia. Jopa 80 prosenttia Keuken avulla perustetuista yrityksistä on toiminnassa vielä viiden vuoden jälkeenkin. Keuken uusyritysneuvonta on maksutonta. 

Keuke on paikallinen kehittämisyhtiö, joka auttaa keskiuusmaalaisia yrityksiä alkuun, kehittymään ja kasvamaan Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan alueilla. Neuvomme ammattitaidolla kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin aktivoimisessa, talous- ja rahoituskysymysten läpikäynnissä, investointien suunnittelussa, yhteistyökumppaneiden löytämisessä, kansainvälistymisessä ja omistajan vaihdoksissa.

Perustettujen yritysten kuntakohtaiset luvut löydät Keuken elinvoimatilastoista:

https://www.keuke.fi/keuke/elinvoimatilastot/aloittaneet-ja-lopettaneet-yritykset/

 

Lisätietoja: Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen, puhelin 050 549 2213. www.keuke.fi. Löydät meidät myös Facebookista, Instagramista ja LinkedInistä.

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

24.04.2024
klo 17:00

Kutsu: Keuken myynti- ja markkinointi-ilta: Myyntiä digitaalisessa maailmassa analogisille ihmisille

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori