Sisältöön »
 

Kasvun rahoitus

Kasvun rahoitus on hyvä suunnitella ajoissa. Raju kiihdytys vaatii resursseja, eivätkä maltillisemmatkaan kasvupanostukset ole ilmaisia. Rahoitus pitää suunnitella niin, että yrityksen kasvu ja kehittyminen pysyy hallinnassa. Usein oman rahoituksen lisäksi tarvitaan myös ulkopuolista rahoitusta. Kasvuun ja kansainvälistymiseen on mahdollista hakea julkista rahoitusta. Julkiset toimijat tarjoavat lainoja, avustuksia ja pääomasijoituksia, joiden saaminen edellyttää myös omaa rahoitusosuutta. Rahoituksen edellytyksenä on yleensä merkittävän kasvun tavoitteleminen.

Rahoittamiseen ei ole yhtä parasta keinoa vaan rahoituspaketti muodostuu yleensä useamman rahoittajan kokonaisuudesta. Autamme yritystäsi rahoitustarpeen arvioinnissa sekä rahoitus- ja avustusmahdollisuuksien kartoituksessa. Saat meiltä apua myös rahoitushakemusten laatimisessa ja tarvittavien liitteiden hankkimisessa (mm. rahoitus- ja tulosennustelaskelmat sekä liiketoimintasuunnitelmien tarkennukset).

Mieti rahoitustarpeesi:

  • Mihin tarvitset rahaa: kassan hallintaan (käyttöpääoma) vai hankintoihin (investoinnit)
  • Paljonko rahaa tarvitset ja milloin?
  • Mitä vastaan rahat saadaan (vakuudet)?
  • Mistä rahat hankitaan?

Alla esimerkkejä kasvun rahoittamisen kanavista:

* Oma / tulorahoitus (riittääkö kassavirta)

* Pankki / rahoitusyhtiö (aloita neuvottelut pankin kanssa ajoissa ja valmistautuneena)

* Finnvera www.finnvera.fi (valtion omistama rahoittaja, Keuke auttaa hakemisessa). Yritysten pankkirahoituksen lähin täydentäjä. Finnvera on kasvun, kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen rahoittaja. Palveluvalikoimaan kuuluvat lainat, takaukset, pääomasijoitukset ja viennin rahoituspalvelut. Finnvera on Suomen virallinen vientitakuulaitos ja osa Team Finland -verkostoa.

* Business Finland www.businessfinland.fi (innovaatiorahoituskeskus, Keuke auttaa hakemisessa). Business Finland on julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää suomalaisyritysten vientiä ja matkailuelinkeinoa sekä houkuttelee Suomeen suuntautuvia investointeja ja pääomasijoituksia. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa.

* ELY-keskus www.ely-keskus.fi (tarkista Keukelta rahoitusohjelmien ja tukien tilanne ennen aloittamista).

* Voit saada yrityksesi kasvulle rahoitusta myös ulkopuolisilta pääomasijoittajilta tai bisnesenkeleiltä. Bisnesenkelit ovat yksityisiä pääomasijoittajia ja kanssayrittäjiä, jotka sijoittavat pääasiallisesti kasvuyrityksiin. https://www.fiban.org/

* Joukkorahoitus on nopeasti kasvava tapa hankkia uusille yrityksille tai tuotteille rahoitusta. Parhaiten joukkorahoitus toimii palveluille ja tuotteille, joilla on jo valmiksi sitoutunut käyttäjä- tai fanikunta. Joukkorahoitukssa yksittäiset sijoitukset voivat olla hyvinkin pieniä (muutamia euroja), mutta ne kerätään suurilta massoilta. https://www.invesdor.com/fi

 

arno-sahri-print998920973.jpg

Yrityskehittäjä

arno sahri

040 487 8505
arno.sahri(at)keuke.fi

 

keuke-henkilosto-08-miia.jpg

Yrityskehittäjä

MIIA-MARI KOSKINEN

050 368 4147
miia-mari.koskinen(at)keuke.fi

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

10.04.2024
klo 17:00

KUTSU: Keuken talousilta: Miten maailmantalous vaikuttaa omaan yritykseeni?

 

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori