Sisältöön »
 

Rekisteröinti ja perustamisilmoitus

Pääsääntöisesti kaikkien yritysten on ilmoittauduttava Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään Kaupparekisteriin, joka on maan virallinen ja julkinen yritystietorekisteri. Samalla ilmoituksella voi ilmoittautua myös Verohallinnon rekistereihin, joita ovat ennakkoperintärekisteri, työnantajarekisteri ja arvonlisäverovelvollisten rekisteri. (Huomioi, että sähköisessä rekisteröintilomakkeessa esim. toiminimen kohdalla on tehtävä erilliset ilmoitukset verottajan rekistereihin.)

Yrityksen perustamisilmoitus on lain mukaan tehtävä ennen toiminnan aloittamista, mutta toiminnan voi monesti aloittaa jo ilmoituksen ollessa vasta vireillä. Y-tunnuksen antaa Patentti- ja rekisterihallitus tai Verohallinto heti, kun perustamista koskeva ilmoitus on kirjattu yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (noin kahden työpäivän kuluessa ilmoituksen saapumisesta).

Yrityksen rekisteröinti kaupparekisteriin on maksullista, verohallinnon rekistereihin (ennakkoperintä-, arvonlisävero- ja työnantajarekisteri) maksutonta. Kaupparekisterin maksun suuruuteen vaikuttaa valittu yhtiömuoto sekä se, tehdäänkö rekisteröinti sähköisesti vai paperiversiona.

Linkit:

 
 

Muista seuraava tapahtumamme!

03.10.2023
klo 08:30

KUTSU: Keuken Joka yrittäjän juridiikkakoulu osa 3: KUKA HOITAA ASIOITASI, JOS ITSE EI PYSTY?

 

 

 
 

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tai lähetä meille viesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella.

 







 
 

Jätä tämä tyhjäksi


 
 

Liity postituslistalle »

 

Sijaintikartta

Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy
Puuvalonaukio 2D, 2. krs, 04200 Kerava

Näytä kartalla »

 

icon-phone.png

050 341 3210

icon-email.png

keuke@keuke.fi

 

Online-ajanvaraus

 
 
© Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy 2017 | login Synergia Foxy
 
Tuotteita korissa: 0  / Varaa aika »  / Tyhjennä kori